Peliarvostelu: 7’scarlet

Alkuperäinen nimi: 7’scarlet

Alusta: Microsoft Windows

Pelin kehittäjä: Otomate, Toybox Inc.

Julkaisija: Aksys Games (NA/EU), Idea Factory (JP)

Alkuperäinen julkaisu: 21.7.2016 (PS Vita)

Versio: EU (25.5.2018)

Steamin kesäale ei pettänyt taaskaan, sillä otome-pelien kategoriassa oli tarjolla vaikka ja mitä hyvää isoin alennuksin. Tarjontaa selatessani törmäsin peliin 7’scarlet, josta en ollut aiemmin kuullutkaan mutta joka oli tarjolla mukavaan -50% alennettuun hintaan. Katselin promovideota, ja ostopäätös syntyi samalla sekunnilla kun näin suosikki-seiyuuni Showtaro Morikubon nimen alkuteksteissä. Olen helppo!

Peli vaikutti hyvän ääninäyttelijäcastingin ohella muutenkin kiinnostavalta: kesäisiä mysteereitä ja mukavasti piirrettyjä miehiä. Aloinkin lueskella peliä läpi melko pian sen ostettuani enkä jättänyt sitä kuukausiksi lojumaan Steamin pelikirjastooni. Peli tulikin lopulta pelattua läpi suhteellisen nopeassa tahdissa, ja soundtrackilta löytyvää Showtaro Morikubon esittämää kappalettakin on tullut kuunneltua enemmän kuin riittävästi.

Tässä vaiheessa olisi tosin hyvä ottaa esille

eli jos et halua tietää pelistä mitään, hyppää tekstin yli suoraan tämän postauksen viimeiseen kappaleeseen. Teitä on varoitettu!

7’scarletin alussa päähenkilö, yliopisto-opiskelija Ichiko Hanamaki (etunimi valinnainen) muistelee vuosi sitten mystiseen Okunezaton kaupunkiin kadonnutta veljeään. Veljen kohtalo on vaivannut häntä jo pitkään, mutta nyt olisi tarjolla ratkaisu tilanteeseen. Ichikon lapsuudenystävä ja opiskelukaveri Hino Kagutsuchi on liittynyt internetissä Okunezaton mysteerikerhoon, joka pyrkii ratkaisemaan kaupunkiin liittyviä moninaisia mysteereitä. Kerho on nyt järjestämässä ensimmäistä offline-tapaamista missäpä muuallakaan kuin Okunezatossa, ja Hino pyytää Ichikoa mukaan matkalle, jotta tämä voisi samalla reissulla etsiä kaupungista tietoa veljensä kohtalosta. Ichiko ottaa tarjouksen vastaan, ja kaksikko suuntaa Okunezatoon, jossa he tutustuvat pian muihin kerholaisiin sekä majapaikkansa Fuurinkan-hotellin henkilökuntaan, jonka joukkoihin he saavat pian liittyä ja näin pidentää lomaansa kaupungissa. Kuitenkaan kukaan kaupungissa ei vaikuta muistavan Ichikon veljeä, ja Okunezatossa tapahtuu kaikenlaista muutakin outoa, joka tekee Ichikon kesälomasta aika ikimuistoisen.

7’scarlet toimii pelinä samalla tavalla kuin esimerkiksi Hakuoki: pelin alussa on yleinen reitti, jonka aikana tehtyjen valintojen perusteella päätyy sitten jonkun puolisovaihtoehdon omalle reitille. Periaatteessa yleisellä osuudella on kaksi keskeistä valintakohtaa: kenen kanssa Ichiko viettää aikaa mysteerikerhon piknikillä ja kenet hän valitsee seuralaisekseen kesäfestivaaleille. Kaikki pelin reitit eivät kuitenkaan ole saatavilla heti alussa, vaan lisää vaihtoehtoja aukeaa kun pelissä menee eteenpäin. Jokaisella reitillä selviää vähän enemmän pelin pääjuonesta ja Okunezaton mysteereistä, ja viimeiseen tarinaan mennessä kaikki langanpätkät pitäisi olla koottu yhteen. Alussa valittavana on joko Hinon tai Isora Amarin reitti, ja jommankumman näistä pelattuaan pelaaja saa auki Toa Kushinadan reitin. Kaikki kolme taas on pelattava päästäkseen Sosuke Tatehiran reitille, ja kaikkien neljän jälkeen aukeaa vielä kolme reittiä, joita varten ei tarvitse enää pelata alun yleistä tarinaa. Sen on kuitenkin hyvä olla muistissa, sillä sen tapahtumiin viitataan kolmella viimeisellä reitillä usein. Yleisellä reitillä on puolisovalinnan lisäksi tarkoituksena esitellä Okunezaton kaupunkia ja sen seitsemää keskeistä mysteeriä, ja sillä pedataan muitakin pelin keskeisiä juonielementtejä. Useimmilla reiteillä tapahtuu myös monia samoja asioita, joskin päähenkilön näkökulma tapahtumiin toki vaihtelee.

Tällä kertaa olin erityisen laiska ja pelasin koko pelin läpi läpipeluuoppaan avulla – en jaksanut itse rämpiä oikeita vaihtoehtoja läpi yrityksen ja erehdyksen kautta. Kahta viimeistä reittiä lukuun ottamatta kaikilla reiteillä on hyvä ja normaali loppuratkaisu sekä pari kolme huonoa loppuratkaisua. Joillakin näistä ei-onnellisista lopuista on myös avattavia vihjeitä ja välikuvia, joten pelin sataprosenttisesti läpäistäkseen ainakin normaaleja loppuja on myös pelattava läpi. Osa näistä normaaleista lopuista ei tosin tarjoa mitään hirveän onnellisia kohtauksia! 7’scarlet ei tarjoa mitään mittareita, joilla puolisovaihtoehtojen tykkäämistä voisi tarkkailla, mutta mikäli pelaaja valitsee oikean vastauksen, välähtää ruudulla violetti kukka. Tämän tiedon perusteella voi tallentaa usein ja palata vaihtoehtoihin, mikäli valitsi väärin.

Pelissä on yhteensä kuusi puolisovaihtoehtoa, joista yhdelle on tarjolla vielä True End ja joista yksi on salainen hahmo, jonka tarina aukeaa vasta kun muut on pelattu läpi. Pelin tarinan loogisuuden kannalta ensimmäiseksi kannattaa pelata lapsuudenystävä Hino Kagutsuchin reitti. Hino on urheilullinen (lajinsa vähän erikoisemmin opiskelijoiden suosima futsal) ja vähän hassu tyyppi: hän pitää kovasti kaikenlaisista söpöistä maskottiotuksista ja onkin aivan innoissaan Okunezaton epävirallisesta maskotista, Okune Pandasta. Hino on myös erittäin omistautunut päähenkilö Ichikon suojelulle, ja on myös erittäin aulis auttamaan Ichikon veljen etsinnöissä – lapsuudenystävänä hänkin on tuntenut veljen jo kauan. Hino oli mielestäni todella herttainen hahmo, vaikka jatkuva höpötys Ichikon suojelusta olikin vähän ärsyttävää. Minun kävi Hinoa ihan sääliksi muissa tarinoissa, sillä hän on aina selkeästi ihastunut Ichikoon, muttei tietenkään voi saada tätä kuin omalla reitillään. Romanssi oli järkevä ja tuntui hyvin luonnolliselta, sillä hahmot ovat tunteneet jo kauan ja Hino myös muistutti moneen otteeseen, miten tuntee Ichikon paremmin kuin kukaan muu. Hahmon ääninäyttelijä Nobunaga Shimazaki on mielestäni erittäin lahjakas ja tekee loistotyötä tämänkin hahmon osassa. Hinon reitillä tavataan kaupungissa riehuva sarjamurhaaja ensimmäistä kertaa, mutta valitettavasti päätarinaan liittyvät asiat jäävät reitillä hyvin epämääräisiksi ja Ichiko tulee siihen tulokseen, että veljensäkin on kuollut sarjamurhaajan käsittelyssä. Reitin aivan viimeinen loppukohtaus oli todella ihana ja kaiken kaikkiaan tästä reitistä jäi hyvä mieli, vaikkei päätarina tässä juuri edennytkään.

Isora Amari on Ichikoa ja Hinoa hieman nuorempi lukiolaispoika, joka työskentelee Fuurinkan-hotellin yhteydessä olevassa Fuurin-nimisessä kahvilassa. Hän opiskelee kokiksi Okunezaton ulkopuolella sijaitsevassa koulussa ja on nyt kesätöissä hotellissa. Isora on leikkisä ja flirttaileva, ja iskee silmänsä heti Ichikoon tämän ensi kertaa nähtyään. Yleisellä reitillä Hino ja Isora alkavat heti kilpailla Ichikon huomiosta, mikä on aika hauskaa. Isoran kutsu kesäfestivaaleille (periaatteessa pelin reitin valintakohtaus) on myös koko porukan mielenkiintoisin ja herätti heti kiinnostukseni hahmoa kohtaan. Odotin Isoran reitin olevan hauska ja sisältävän paljon punastuttavia kohtauksia, kuten varastettuja suudelmia ja muita kosketuksia – olihan hahmo niin flirttaileva heti alussa. Valitettavasti olin väärässä! Isora paljastuu tarinassaan erittäin omistushaluiseksi, mikä oli loppua kohden mennessä erittäin pelottavaa ja päähenkilö sai viettää pitkän aikaa suljetussa tilassa Isoran armoilla. En pidä yhtään tämän tyyppisistä hahmoista ja tarina oli minulle pettymys joka suorastaan pilasi koko Isoran hahmon. Monista otome-peleistä tuttu ääninäyttelijä Tetsuya Kakihara pääsi käyttämään laajaa rekisteriä Isoran dialogissa, mitä oli kiva kuunnella. Sen sijaan kuvapuolella oli outouksia: Isora oli monissa välikuvissa tosi omituisesti piirretty eikä näyttänyt välillä yhtään samalta kuin hahmon avatarissa. Mutta suudelma-välikuva reitin lopusta oli ehdottomasti koko pelin paras!

Joko Isoran tai Hinon reitin jälkeen aukeaa Toa Kushinadan reitti, joka on kuitenkin viisasta pelata kolmantena jälleen juonen loogisuuden kannalta. Toa on ujo, herkkä ja kömpelö – hän kompastelee ilmaan, pudottaa tavarat ja änkyttää puhuessaan. Toa rakastaa kissoja, joita parveilee aina hänen ympärillään. Tämä on kaikki kuitenkin vain pintaa, sillä todellisuudessa Toa on suosittu idoli A-TO, joka on kotoisin Okunezatosta ja tulee sinne pitämään ensimmäistä konserttia juuri alkaneella soolourallaan. Monet Okunezaton mysteereistä myös liittyvät Toaan: hän on esimerkiksi suunnitellut kaupungin maskotin, Okune Pandan. Ja tässä tullaankin sitten Toan reitin ongelmiin. Hahmoon on sisällytetty aivan liikaa juonielementtejä, ja minusta tämä oli huono ratkaisu. Toa on ihan söpö, mutta ei hahmona mitenkään mielenkiintoinen, ja reittikin keskittyy enemmän hänen kuin Ichikon ongelmiin ja veljen etsintäkin unohtuu aika lailla kokonaan. Ichiko myös vaikuttaa kiinnostuvan Toasta pitkälti tämän komean idolin persoonan myötä. Toan toiseen persoonaan idolina liittyy myös ongelmia: hän esimerkiksi liikkuu paikasta toiseen kompastelematta ja kaatuilematta, vaikkei käytä silmälaseja tai piilolinssejä eikä siis näe mitään. Tälläsiä aukkoja on reitillä enemmänkin, ja toivoin kovasti, että Toan juonielementtejä olisi jaettu enemmän muiden hahmojen kesken. Lisäksi Toan reitillä enemmän äänessä on erittäin ärsyttävä sivuhahmo, Makiko Gamaki, Toan manageri, joka lähinnä valittaa koko ajan ärsyttävällä äänellä ja yrittää pitää Ichikon erossa Toasta. Tämä nainen on ehdottomasti ärsyttävin hahmo, johon olen koskaan visual novellissa törmännyt, ja olin menettää malttini hahmoon useammin kuin kerran!

Toan tarina ei kuitenkaan tule loppuunkäsitellyksi hänen reitillään, vaan myöhemmin pelissä avautuu vielä True End, joka pidentää Toan tarinaa. Tässä tarinassa selviää vielä lisää Toaan liittyviä juonenkäänteitä, kuten se, että Toa on kuolleista noussut (pelissä ”revenant” on zombin tai vampyyrin kaltainen hahmo, jollaisia ilmestyy Okunezatoon aina sadekauden aikaan. Kuolleista nousseet ovat hiljattain kaupungissa kuolleita henkilöitä, jotka palaavat mystisesti elämään ja joiden täytyy tappaa pysyäkseen elossa) ja että hänellä ei ole juuri elinaikaa jäljellä. Luonnollisesti reitillä on erittäin karu loppuratkaisu, sillä rakkauden voima ei tällä kertaa pelasta kärsivää puolisoa. True End on enemmänkin juoniaukkojen täyttämistä, ja en juuri ollenkaan pitänyt siitä, että Toa kuoli tarinassa. Lisäksi monet pelin sivuhahmoista käyttäytyvät tällä reitillä tosi omituisesti, eivätkä tuntuneet yhtään samalta kuin muissa tarinoissa. Reitistä jäi itselle erittäin ristiriitaiset fiilikset ja tarina oli aika surullinen. True Endin jälkeen Toan alkuperäisen tarinan loppuratkaisuun tulee vielä jatkoa, joka on – jos mahdollista- vieläkin surkeampi kuin True Endin loppu. Kiitos vaan tästä! Ääninäyttelijä Showtaro Morikubo on toki hyvä, mutta ei mitenkään mieleenpainuva. Sen sijaan Toan lopputekstien aikana kuultava laulu LOVESICK, jonka Morikubo esittää, oli mielestäni todella hyvä ja sitä onkin tullut kuunneltua paljon.

Sosuke Tatehira valikoitui suosikiksi heti Steamin promovideon perusteella, sillä hahmo oli silmääni erittäin hyvännäköinen ja olin valmiiksi antamaan tarinan suhteenkin paljon anteeksi. Ei onneksi tarvinnut, sillä Sosuken reitti oli mielestäni todella kiva ja mukavan salapoliisihenkinen. Tällä kertaa Sosuke ja Ichiko selvittävät aika omatoimisesti sekä veljen katoamista että muita mysteereitä, ja joutuvat nyt myös kunnolla tekemisiin kaupungin ”salaisen poliisin” eli shishogumin kanssa. Paljastuu, että Sosuken isä on ollut ryhmän korkea-arvoinen jäsen, joka on nyt tapettu epäselvissä olosuhteissa. Isän murha ei valitettavasti selviä reitillä, mutta muita mysteereitä toki paljastuu – kuten se, kuka on kaupungissa riehuva sarjamurhaaja, jonka Okunezaton mysteerikerho selvittää kunnon etsivätyyliin reitin lopussa. Sosuken ja Ichikon romanssi tuntui uskottavammalta kuin esimerkiksi Ichikon ja Toan, ja tarina oli mielestäni ihan mielenkiintoinen. Tykkäsin myös välikuvista, ja kaiken kaikkiaan reitti oli erittäin kiva. Ääninäyttelijä Chiharu Sawashiro oli itselleni vieras nimi, mutta hän hoiti tonttinsa mallikkaasti.

Näiden neljän tarinan jälkeen aukeaa Fuurinkan-hotellin johtajan Yuzuki Murakumon reitti. En odottanut reittiä kovin innokkaana: muissa tarinoissa Yuzuki ei esiinny juuri ollenkaan ja jos esiintyy, hän lähinnä ilmestyy jostakin haukkumaan hotellinsa työntekijöitä ja häipyy. Sain kuitenkin yllättyä perinpohjaisesti, sillä Yuzukin reitti oli todella kiva ja muutti mielipiteeni hahmosta totaalisesti! Reitillä paljastuu, että Yuzuki on kuolleista nousseita jahtaavan shishogumin entinen johtaja, joka sivuutettiin hänen annettua armoa yhdelle heränneelle. Yuzuki painiikin dilemman kanssa: onko oikein tappaa heti kaupunkiin ilmestyvät kuolleista nousseet, vai pitäisikö heihin suhtautua armollisesti ja antaa heidän täyttää viimeinen tahtonsa, jonka vuoksi he ovat palanneet henkiin. Tämä kaikki oli mielestäni ihan mielenkiintoista ja reitti oli muutenkin aika sähäkkä: vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, kun Yuzuki suorastaan taisteli hengestään useampaankin otteeseen. Tällä reitillä aiemmin varsin vähän esiintyneet sivuhahmot, kuten Yuzukin isä, Murakumo-klaanin johtaja ja synkkä kirjailija Chikage Karasuma, saivat enemmän ruutuaikaa, mikä oli mielestäni mukavaa. Olin myös erittäin yllättynyt siitä, että Yuzukin ja Ichikon suhde oli erittäin screwball-henkinen ja pari sanaili milloin mistäkin tosi hauskalla tavalla. Reitillä oli myös herkkiä kohtia, kuten Ichikon hoitaessa sairastunutta Yuzukia. Miinusta tulee tosin välikuvista, jotka esittivät enimmäkseen Yuzukia yksin tekemässä kaikenlaista coolia. Olisi kaivannut enemmän lemmenkohtauksia! Ääninäyttelijänä oli varsinainen veteraani, Shinichiro Miki, joka oli tuttu muun muassa Hakuokin Toshizo Hijikatan roolista. Mikillä on tosi kiva ääni ja tässäkin pelissä hän oli mielestäni tosi hyvä.

Salainen hahmo, jonka reitti aukeaa vasta muiden reittien ja True Endin pelaamisen jälkeen, on Ichikon kadonnut veli Hanate Yatsukami. Reitin alussa Ichiko löytää Hanaten jättämän kirjeen ja tapaa sen jälkeen veljensä yhdellä kaupungin kielletyistä alueista. Tämän onnellisen jälleennäkemisen jälkeen alkaa Hanaten pitkä monologi, jossa selviävät niin kuolleista nousseiden alkuperä, Ichikon menneisyys Okunezaton kaupungissa (jossa kaikki pelin puolisoehdokkaista tapasivat tytön tämän ollessa lapsi) ja paljon muutakin. Tämä monologi on mielestäni hyvin tunnelmallinen ja muutenkin hyvin tehty, ja vaikka Hanaten rakastuminen Ichikoon tämän ollessa n. 8-vuotias olikin aika pelottavaa, oli tarina muuten ihan kiva ja mielenkiintoinen. Monologin jälkeen Ichiko ja Hanate vannovat ikuista rakkautta, ja ei ollut kovin vaikea arvata, ettei tämä kaksikko ole oikeasti sisaruksia. Reitin lopussa joudutaan kuitenkin taas tekemisiin kaupungissa riehuvan sarjamurhaajan kanssa, ja loppu ei ole erityisen onnellinen. Vai onko? Tarinan lopussa on pieni cliffhanger, joka on jostain syystä erittäin samanlainen kuin elokuvan Pieni kauhukauppa -loppuratkaisu. Tämä oli mielestäni aika outoa! Mielestäni tämä viimeinen reitti oli aika turha ja en hyväksynyt Hanaten rakastumista lapseen, mutta kyllähän tämänkin pelaili läpi. Positiivista oli ääninäyttelijä Hikaru Midorikawan erinomainen suoritus Hanaten roolissa – se paransi kokemusta huomattavasti!

7’scarletissa on paljon sivuhahmoja, jotka ovat lähes kaikki merkityksellisiä ainakin jonkun tarinan kannalta. Tämä oli mielestäni tosi kivaa ja tykkäsin siitä, että pelissä vietettiin aika paljon aikaa muidenkin kuin kulloisenkin puolisovaihtoehdon kanssa. Sivuhahmoihin kuuluivat Yuki Hirasaka (tosi fiksu yläkoululainen, joka työskentelee hotellissa ja järjesteli A-TO:n konserttia), Yua Susano (videopelejä rakastava, hotellissa työskentelevä tyttö, josta tulee heti Ichikon kaveri), Kagura Tsukuyomi (Okunezatossa usein vieraileva valokuvaaja, joka ei voi olla räpsimättä kuvia kauniista naisista), Yasuhisa Kukuri (Ace Attorneyn Larry Butzin mieleen tuonut erittäin epäpätevä ja rasittava poliisi, joka vehkeilee Murakumon klaanin kanssa) sekä aiemmin mainitut Chikage Karasuma, Yuzukin isä, Toan manageri sekä Shinryu Tatehira (Sosuken isä, jonka kohtalona on kuolla kaikilla paitsi viimeisellä reitillä ja jonka avatarkin näkyy vain pari kertaa). Lisäksi pelissä on muutamia naamattomia sivuhahmoja, kuten Karasuman vaimo ja Okunezaton kaupan pitäjä. Sivuhahmot rikastavat peliä paljon, ja esiintyvät toisinaan myös välikuvissa. Useimmat heistä myös liittyvät pelin keskeisiin juonenkäänteisiin, ja yllättäviä sukulaisuussuhteitakin paljastuu. Pidin erityisesti Yukin hahmosta, mikä oli yllättävää, sillä yleensä tällaiset hahmot ovat nenäkkäitä ja rasittavia kakaroita. Yuki oli kuitenkin tosi kiva ja oli hauskaa, miten hän aina tuki taustalta Ichikon ja kulloisenkin puolisovaihtoehdon suhdetta. Yukin jatkuvat sanailut Hinon kanssa olivat myös tosi hauskoja!

Teknisellä puolella 7’scarlet hieman ontuu. Käyttöliittymä on muuten hyvä – teksti on isoa ja valikot selkeitä – mutta oli erittäin vaikea päätellä, mitä näppäimistön nappulaa painamalla saan pelatessa valikon auki, jotta pääsen tallentamaan pelini! Jouduin lopulta googlettamaan asian, koska se ei mistään muualta selvinnyt. Lisäksi itselläni oli pelin kanssa paljon ongelmia: jos pelasin pidempään, peli saattoi erittäin helposti kaatua esimerkiksi ladatessaan uutta taustaa tarinalle tai tallentaessani peliä. En osaa sanoa, johtuiko tämä koneeni huonoudesta, nettiyhteyden ongelmista, koko näytöllä pelaamisesta vai mistä. Tallensin kuitenkin usein, joten mitään isoa vahinkoa ei koskaan päässyt syntymään ja vain kerran koneeni jäätyi lähes täysin pelin temppuillessa. Silloin onnistuin kuitenkin pääsemään alkuruutuun ja käynnistämään koneen uudestaan, jonka jälkeen peli toimi taas normaalisti. Loppua kohden kaatumisia oli vähemmän, tosin reititkin olivat lyhyempiä. Tehokkaammalla koneella peli varmaan toimii paremmin!

Pelin taidepuolesta vastaa muun muassa Uta no Prince-saman hahmot suunnitellut Chinatsu Kurahana, jolla on erittäin tunnistettava tyyli. Itse pidän hänen tyylistään ja tykkäsinkin pelin taiteesta paljon. Kurahanalla on tosin tapana tehdä päähenkilötytöilleen erittäin vaaleat ja lähes pupillittomat silmät, mikä sai päähenkilön näyttämään joissain kuvissa todella oudolta. Avatarit olivat hyviä ja niissä oli ihan kivasti variaatiota. Välikuvat olivat pääosin kivoja, mutta joissain kuvissa jotkut hahmot oli aika omituisesti piirrettyjä. Taustat olivat hieman ”sumuisia” mutta kuitenkin suht yksityiskohtaisia ja erilaisia tapahtumapaikkoja oli pelissä paljon, mikä oli mielestäni mukavaa. Välikuvien lisäksi pelissä pystyi keräilemään vihjeitä, mikä oli hauskaa, sillä vihjeet olivat erittäin hauskoja ja niissä oli hyviä vitsejä hahmoista ja tapahtumista. Vihjeissä kerrottiin mm. hahmoista, Okunezaton mysteereistä ja muusta vastaavasta, ja niiden avulla voi palauttaa asioita mieleen, jos ne pääsevät pelin kuluessa unohtumaan. Pelin musiikki oli myös hyvää: alku- ja loppulaulut olivat ihan kivoja ja taustamusiikitkin hyviä, mutta A-TO:n laulusta LOVESICK pidin erityisen paljon. Ääninäyttely oli myös kautta linjan erinomaista.

7’scarlet oli pelikokemuksena hieman ristiriitainen, sillä joistakin reiteistä pidin todella paljon, kun taas jotkut osoittautuivat pettymyksiksi yleensä juonen ja hahmon kirjoituksen kannalta. Käsikirjoitus onnahteli paikoitellen, mutta pääosin pidin pelin mysteerijuonesta ja useimmat mysteerit myös selvisivät loppua kohden. Osa hahmoista oli tosi kivoja ja sivuhahmojen runsaus ja tärkeys tarinan kannalta oli hyvä juttu pelissä. Ääninäyttely oli erinomaista ja pidin myös pelin taiteesta melko paljon. 7’scarlet ei varmaankaan ole kaikkien mieleen, mutta on mielestäni ihan jännittävä ja mukavasti romantiikan täytteinen kesämysteeri ehkä ei niin vakavasti otettavista otome-peleistä pitäville. Juonen traagisuuteen kannattaa myös joiltain osin varautua etukäteen, jos on herkkä sellaiselle! Päähenkilö ei ole maailman avuttomin, vaikka hakeutuikin turhan usein vaaroihin ja miehet saivat olla häntä jatkuvasti pelastamassa. Itse en ole tällaisen hahmonkirjoituksen ylin ystävä, mutta tämä ei toisaalta missään vaiheessa häirinnyt minua liikaa. Pääosin kuitenkin tykkäsin pelistä, enkä kyllä kadu ostopäätöstä. Täyttä hintaa en olisi ehkä tästä maksanut, joten olikin hyvä löytää se alennuksesta. Pienellä varauksella voin suositella muillekin, varsinkin jos bongaatte pelin alennettuun hintaan.

Ita bag -projekti, osa 2: Ensimmäinen versio

Esittelin ita bag -projektiani ensimmäisen kerran toukokuussa, ja en osannut odottaa, että tämän toisen osan ilmestymiseen menisi näinkin kauan! Lupasin siis edellisen osan lopussa esitellä seuraavaksi ensimmäisen version laukustani. Olisin voinut tehdä sen jo paljon aikaisemmin, mutta päädyin hankkimaan vielä kesän aikana vielä lisää uusia oheistuotteita ja odotella viimeistenkin pinssien ja avaimenperien saapumista postissa. Näin ollen pääsin työn touhuun vasta nyt, mutta pitemmittä puheitta mennään suoraan asiaan!

Tässä ovat kaikki toukokuun ja syyskuun välillä hankkimani Quartet Night -aiheiset oheistuotteet. Tavaran määrä onkin huomattavasti lisääntynyt jos edelliseen kuvaan vertaa! Kaikki uudet tavarat on hankittu tutusta ja turvallisesta eBaysta, josta onnistuin tekemään monia hyviä löytöjä! Kerroin edellisessä osassa, että hankkisin tavaraa Mandarakesta, mutta en loppujen lopuksi raaskinutkaan vielä tehdä sitä. Mandaraken joissakin kaupoissa on kyllä todella hyvä valikoima kaikkea Quartet Night -aiheista, mutta postikulut ovat sen verran korkeat, että päätin siirtää hankinnat vakavaraisempaan tulevaisuuteen. Uutta tavaraa tulee kuitenkin koko ajan myyntiin, joten Mandarakesta kyllä löytää aina kaikkea!

Olen tosi tyytyväinen siihen, että löysin pari pinssiä, joissa on kaikki Quartet Nightin jäsenet (kuvan vasemassa laidassa). Pidän erityisen paljon isosta pinssistä, jossa Ranmarulla on mansikka suussa. Se on aivan ihana! Onnistuin myös keräilemään yhden kokonaisen sarjan avaimenperiä kasaan (pinkit kumiset). Jos nuo pari muutakin sarjaa saisi vielä kasattua, saisi laukusta tosi hienon!

Avaimenperistä nauhat poistettu ja turvallisesti pussitettu. Tästä näkee myös paremmin, mitä kaikkea omistan. Avaimenperät aion kiinnittää pelkästä klipsistä hakaneulalla, joten en tarvitse nauhoja toistaiseksi mihinkään. Jos joskus pitää tehdä alempana roikkuvia rivejä, voin sitten ottaa ne ehkä käyttöön.

Seuraavaksi otin esille laukun, hakaneuloja krääsän kiinnittämiseksi sekä lyijykynän. Lyijykynällä merkkailin vähän rusettitaskun reunojen kohtia kankaaseen, jotta pystyisin paremmin arvioimaan, mihin pinssit ja muut kannattaa kiinnittää. Hakaneulat ostin Sinooperista (RIP!). Ita bag- harrastajien pelastusta eli kaksipuoleista teippiä en nähnyt tarpeelliseksi hankkia, mutta kaduin tätä nopeasti, kun avaimenperät pyörivät miten sattuu valmiissa laukussa… seuraavaan versioon sitten! Kaksipuoleisella teipillä voi siis kiinnittää avaimenperät helposti ja turvallisesti kankaaseen, etteivät ne kääntyile jatkuvasti väärin päin laukussa roikkuessaan.

Pieni kangas ja loppujen lopuksi yllättävän paljon tavaraa. Tiesin heti, ettei kaikki mahtuisi mitenkään esille. Piti siis tehdä karsintaa…

…ja lopulta nämä pinssit ja avaimenperät valikoituivat laukkuun kiinnitettäviksi! Tavoittelin tasapainoista kokonaisuutta, jossa olisi suunnilleen yhtä paljon kaikkien hahmojen tavaroita. Vaikka isot pinssit vievät kauheasti tilaa, lempihahmoni Quartet Nightissa ovat juurikin Reiji ja Ranmaru, joten halusin heidät isosti esille. Tässä vaiheessa en vielä ole neulannut mitään kiinni: asettelin vain kaiken kankaan päälle ja otin kuvan malliksi, jotta osaisin kiinnittää kaikki sitten samalla tavalla.

Päädyin lopulta vähän vaihtamaan järjestystä, mutta tässä on ensimmäinen versio paikalleen neulattuna!

Se ei kuitenkaan näyttänyt laukussa kovin kivalta. Pinssit olivat ihan liian alhaalla, eikä esimerkiksi Ain pinssistä näy paljoa mitään! Täytyi siis irrottaa kangas ja järjestellä tavaroita uudelleen. Ei muuten ole ihan helppoa saada varsinkaan neliönmuotoisia pinssejä asettumaan nätisti ja suoraan!

Näyttää jo paremmalta! Olen ihan tyytyväinen tähän asetteluun ja päätin jättää laukun toistaiseksi näin. Pinssit menevät vähän päällekkäin, mutta tila on aika rajallinen. Tykkään siitä, miltä vierekkäiset avaimenperät näyttävät yläosassa. Näistä täytyy tosiaan hankkia kaikki sarjat täysiksi, niin saan näyttävämmän ilmestyksen aikaiseksi!

Tavaraa tosin jäi näinkin paljon yli, joten kysymys kuuluu, mihin mahdutan nämä tavarat saati mahdollisesti myöhemmin hankittavat uudet avaimenperät ja pinssit?

Vastaus: uuteen ita bagiin, tietysti! Tilasin juuri uuden laukun pohjaksi uudelle, entistä isommalle Quartet Night -ita bagille 2.0.! Nyt vain odottelen sen lähetystä ja saapumista luokseni. Tälle ensimmäiselle laukullekin olen kyllä keksinyt jo käyttöä. Minulla on nimittäin paljon tosi kivoja avaimenperiä ja pinssejä, joita en raaski käyttää missään, etteivät ne kulu ja mene huonoksi. Aionkin tehdä tästä laukusta sellaisen multifandom -ita bagin, johon laitan kaikkia pinssejä ja avaimeperiä, jotka tällä hetkellä vain pyörivät laatikoissa. Quartet Nightin aion keskittää uuteen laukkuun, joka toivottavasti tulee pian! Eli seuraavassa osassa, joka ilmestynee toivottavasti vielä tämän vuoden puolella, esittelen uutta laukkua ja suunnitelmiani sen varalle.

Toivottavasti tämä postaus kiinnosti tai jopa inspiroi ita bag -harrastajia! Minusta tätä oli aika hauska tehdä. Kysymyksiä ja kommentteja saa jättää, vaikka en edelleekään ole mikään aiheen ita bag suurin asiantuntija! 😀

Peliarvostelu: Amnesia: Memories

Alkuperäinen nimi: Amnesia: Memories

Alusta: Microsoft Windows

Julkaisija: Idea Factory

Alkuperäinen julkaisu: 19.12.2013

Versio: EU (26.8.2015)

Sain hiljattain uuden tietokoneen vanhan uskollisen ASUNA:ni vihdoin sanouduttua irti useamman vuoden sopimuksestaan. Olin innoissani – en pelkästään uudesta koneesta vaan myös siksi, että pääsisin vihdoin pelaamaan kunnolla monia tietokonepelejä, joita olen jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan. Vanha koneeni ei jaksanut enää yksinkertaisimpiakaan pelejä pyörittää ilman tuskaa ja ahdistusta, mutta uudella niiden kanssa ei ole ongelmia. Sattumoisin eräs tällaisista pidempään mielessä pyörineistä peleistä oli kerran Steamissa pitkästä aikaa vieraillessani roimassa alennuksessa, joten pitihän se heti hankkia pelattavaksi. Tämä peli oli varmasti jo monille tuttu Amnesia: Memories.

Amnesia: Memories alkaa erittäin psykedeelisesti. Toivuttuasi kummallisesta musiikista ja keiju Orionin ilmestymisestä, sinulle – tai oikeammin nimettömälle päähenkilötytölle – selviää, että hän on menettänyt kaikki muistinsa ja muistonsa, koska Orion on törmännyt häneen ja asuttaa nyt tätä tilaa tytön tietoisuudesta. Ainut vaihtoehto tilanteen selvittämiseksi on palata sinne, mistä tulitkin ja yrittää kerätä puuttuvat muistot kasaan kuluvan elokuun aikana. Vaihtoehtoisia maailmoja on kuitenkin useampia, ja nämä maailmat ovat pelin reittejä. Pelin puolisovaihtoehtoja ei siis tarvitse erikseen riiata heidän reiteilleen päästäkseen, vaan simppeli valinta alussa riittää. Maailmat ovat keskenään vaihtoehtoisia rinnakkaistodellisuuksia, ja vaikka aika monet asiat ovat reitellä aina samalla tavalla, erojakin on. Näiden erojen etsiminen ja hahmoihin tutustuminen eri tavalla uudestaan ja uudestaan lisää mielenkiintoa pelata kaikki reitit oikeasti läpi eikä jättää peliä lojumaan koneelle tai konsoliin yhden läpimenon jälkeen. Oman maailmansa valittuaan päähenkilötyttö yrittää hankkia muistojaan takaisin Orionin innokkaalla avustuksella esimerkiksi työskentelemällä, käymällä ehkä tutuissa paikoissa ja ihmisiä tavaten. Sairaalaa ja poliisia täytyy toki vältellä, ja samalla pitäisi yrittää esittää kavereille ja komeille pojille, että kaikki on ihan OK. Päähenkilön lähettyvillä pyörii myös salaperäinen Ukyo, jonka läheisyydessä aina sattuu ja tapahtuu… ja mikäli muistojen kerääminen ei onnistu aikataulun mukaisesti, voi tapahtua jotakin todella ikävää!

Miksi nämä poikaystäväehdokkaat aina näyttävät näissä yhteiskuvissa hirveän antagonistislta? D:

Amnesia: Memories on pelinä hyvin simppeli ja toimii kaikkien perus visual novellien tyyliin: ruudulla kulkee tekstiä ja pelaajana sinun tulee satunnaisesti ilmestyvien dialogivalintojen kautta kuljettaa peliä eteenpäin. Valinnoista riippuen peli voi päätyä joko hyvään, normaaliin tai huonoon loppuratkaisuun, ja yleensä näitä huonoja loppuratkaisuja on joka reitillä saatavilla useampia. Tyypilliseen tapaan parhaaseen vaihtoehtoon päätyminen ei ole ihan yksinkertaista, ja vaikka pelissä on mahdollisuus tarkkailla romanssi- ynnä muita mittareita, ne eivät oikeastaan kerro konkreettisesti mitään ja itse en ainakaan ymmärtänyt koko mittareiden olemassa oloa. Ilman läpipeluuoppaita oikeisiin vaihtoehtoihin päätyminen voikin olla aika hankalaa! Itse luovin kaksi ensimmäistä reittiä läpi aluksi ilman opasta, sitten pelasin ne oppaan kanssa hyvän loppuratkaisun saaden. Muiden reittien kohdalla luovutin ja seikkailin ne läpi oikeat vaihtoehdot varmistaen. Ensimmäisellä pelikerralla päädyin toki loppuratkaisuun, jossa yksi pelin hahmoista, Ukyo, tuli ja tappoi päähenkilön. Hupsista!

Yksi parhaista jutuista Amnesia: Memoriesissa on se, että pelin teksti on isoa ja helppolukuista. Nykytrendi tuntuu olevan se, että videopelien teksti sen kun pienenee pienenemistään ja ilman 60 -tuuman HD -telkkaria et erota enää mistään mitään. Tämän pelin kanssa ei sitä ongelmaa ollut, mistä olen hyvin kiitollinen! Päivät myös etenevät ihan hyvää vauhtia ja reiteillä tapahtuu koko ajan kaikkea, joten peli ei missään vaiheessa tunnu jäävän junnaamaan paikoilleen, vaikka päähenkilön elämä sinänsä onkin aika arkista. Vaikka pelissä on joitakin yliluonnollisia elementtejä, kuten koko Orion-hässäkkä, pääpaino on silti normaalissa elämässä: opiskelussa, työnteossa ja muussa vastaavassa. Se, miten päähenkilö aikaansa viettää, vaihtelee hieman reiteittäin, mutta pääosin päähenkilö työskentelee Meido no Hitsuji -nimisessä kahvilassa ja hengailee pelin poikaystäväehdokkaiden ja sivuhahmojen kanssa. Yksi asia, mitä pelatessa kovasti harmittelin, oli se, etten päässyt Point and Click -tyyppisten pelien tapaan tutkimaan itse ympäristöäni, selaamaan puhelintani tai lukemaan päiväkirjaani, vaan kaikki tapahtui automaattisesti Orionin kommentoidessa löytöjäni. Olisi ollut paljon hauskempaa tehdä tällaista pientä salapoliisintyötä itse! Vastaava ominaisuus valmiiksi kirjoitetulla dialogilla löytyy esimerkiksi Ace Attorney -sarjan peleistä, joten se olisi voitu hyvin sisällyttää tähänkin peliin.

Amnesia: Memories -pelissä on viisi puolisovaihtoehtoa, joista yhden reitti avautuu vasta kun muista on saanut hyvät loput pelattua. Pelin posteripoika on päähenkilötyttöä vuoden nuorempi lukiolainen, Shin. Omalla reitillään Shin on päähenkilön lapsuudenystävä ja he ovat seurustelleet jo jonkin aikaa ennen päähenkilön muistinmenetystä. Shin läheinen Toman kanssa: yleensä he ovat lapsuudenystäviä, mutta Kentin reitillä Shin ja Toma ovat veljeksiä! Shin on luonteeltaan vähän tsundere: hän tykkää todella paljon päähenkilöstä, mutta mieluummin haukkuu tätä tyhmäksi eikä mielellään esimerkiksi sano rakastavansa tätä. Shinin paikoitellen julma rehellisyys ja taipumus valehdella jatkuvasti aiheuttavat sekä ongelmia suhteeseen että auttavat tarvittaessa kiperissä tilanteissa. Shinin reitillä pussaillaan kaikkein eniten, joten romantiikkaa riittää, mutta pääosin reitti menee salapoliisityön parissa, kun Shin ja päähenkilö yrittävät yhdessä selvittää, kuka työnsi päähenkilön alas jyrkänteeltä – vai työnsikö kukaan. Shin on luonnollisesti epäiltynä tapahtuneesta, ja päähenkilö haluaa osoittaa kovasti Shinin syyttömyyden. Shin myös saa nopeasti selville päähenkilön muistinmenetyksen ja yrittää auttaa tätä palauttamaan muistonsa.

Shinin ja päähenkilötytön lapsuudenystävä Toma on mukava ja kiva, eräänlainen isovelihahmo päähenkilölle ja myös Shinille. Toma opiskelee yliopistossa lakia ja useimmiten myös työskentelee Meido no Hitsujissa. Toman reitti on kuitenkin tosi erilainen kuin muut, sillä suurimman osan tästä reitistä vietät joko omassa tai Toman asunnossa etkä tapaa juuri lainkaan muita hahmoja. Toma on nimittäin hieman yandere ja haluaa pitää päähenkilön ehdottomasti turvassa häntä ahdistelevalta, nimettömältä uhalta, joka uhkailee, levittää törkyä ympäriinsä ja järjestää myös vaarallisempia välikohtauksia. Toman selvitellessä tätä tapausta päähenkilö saa Orionin kanssa tosissaan miettiä, miten hankkia edes hieman vapautta Toman kuristusotteesta. Välillä Toma sekoaa yllättäen, mutta välillä hän käyttäytyy ihan normaalisti. Tällä reitillä pääsee viettämään eniten aikaa Orionin kanssa, sillä muita ei Toman lisäksi juuri näy. Jos tykkää hulluista, ahdistavista yandereista, tämä reitti sopii kuin nyrkki naamaan!

Ikki on komea kaveri, jolla on jostain syystä erikoinen kyky saada kaikki naiset lankeamaan edessään, kun he vain katsovat häntä silmiin. Päähenkilöön tämä ei kuitenkaan ole tehnyt vaikutusta, mikä takia Ikki onkin kiinnostunut hänestä. Ikki on niin suosittu, että hänellä on oma fanikerho, jota johtaa todella eksentrinen Rika. Tämä fanikerho ei kuitenkaan ole mitään harmitonta henkilöpalvontaa vaan todella vaarallinen ryhmittymä, joka aiheuttaa päähenkilölle ja myös Ikkille harmaita hiuksia useamalla kuin yhdellä reitillä! Ikki on aina Kentin kaveri ja opiskelee yliopistossa taloustieteitä. Useimmilla reiteillä hän on päähenkilön hyvä kaveri, mutta omalla reitillään päähenkilö ja Ikki ovat alusta asti seurustelukumppaneita. Ikki on tosi flirtti eikä jätä yhtään tilaisuutta väliin aiheuttaa päähenkilölle epämukavia tuntemuksia. Ikki ei kuitenkaan ole mikään törkimys vaan tosi kiltti ja herkkä. Harmi vaan, että Ikkin reitti on yksi pelin tylsimpiä eikä se ole läheskään yhtä mieleenjäävä kuin muut. Odotin myös reitillä olevan paljon punastuttavia kohtauksia, mutta suurin osa välikuvista esitti Ikkiä yksin tekemässä jotakin coolia. Tästä olin kieltämättä vähän harmissani!

Ikkin kaveri, matematiikan jatko-opiskelija Kent on hirveä pökkelö, jonka pehmittämiseen tarvitaan runsaasti tahdonvoimaa! Muilla reitellä Kent ei juurikaan edes esiinny, mutta omalla reitillään saat hengailla hänen kanssaan enemmän kuin tarpeeksi. Päähenkilö ja Kent ovat juuri alkaneet seurustella, mutta heillä on koko ajan hirveitä riitoja ja heidän välinsä ovat heti alussa tosi huonot. Kent miettii ihan kaikkea koko ajan loogisesti, ja jatkuvasti kälättävä, kaikki ajatuksensa esiin tuova Kent on sekä äärimmäisen raivostuttava että hirveän hauska. Kentin reitti on sikäli tylsin, että siinä ei ole mitään mysteereitä tai yliluonnollisia elementtejä, vaan ihan normaaleja ongelmia, mitä seurustelevalla parilla voi olla. Muuten pidin tästä reitistä pelissä ehkä eniten. Ainut huono puoli oli mielestäni se, että reitin normaali loppuratkaisu oli mielestäni Kentin luonteen huomioon ottaen parempi kuin yltiöromanttinen ja lässy hyvä loppuratkaisu, vaikka ihan kiva sitäkin oli seurailla. Tällä reitillä on myös ehkä eniten interaktiota päähenkilön kavereiden kanssa, ja reitti oli varmasti pelin hauskin!

Pelin viides puolisovaihtoehto Ukyo seikkailee kaikilla reiteillä ja hänen luonteensa hieman vaihtelee täyshullusta superkohteliaaseen riippuen siitä, kenen reitllä satut milloinkin olemaan. Monissa huonoissa lopuissa Ukyo myös joko tappaa sinut itse tai johdattelee vaaralliseen tilanteeseen. Omalla reitillään Ukyo on tavannut päähenkilötytön joitakin kuukausia aikaisemmin, ja he tapaavat nyt uudelleen sekä ilmeisesti seurustelevat. Kuitenkin tässä maailmassa kaikki ei ole ihan kohdillaan, ja päähenkilö joutuu jatkuvasti hengenvaarallisiin tilanteisiin pelin maailman pyrkiessä tappamaan hänet mitä erilaisimmilla tavoilla. Ukyon ja päähenkilön kohtalot on nimittäin sidottu toisiinsa, ja jos toinen elää, toinen ei voi olla hengissä. Ukyon reitti on pelin dramaattisin ja tunteikkain, ja siinä on eniten yliluonnollisia tapahtumia. Romanttiset kohtaukset ovat äärimmäisen intensiivisiä, mutta niitä on ehkä vähemmän kuin muilla reiteillä, ja ainakin itse jäin kaipaamaan kunnollista pusukuvaa. Reitillä myös selitetään juttuja, jotka ovat ehkä aiemmissa tarinoissa jääneet epäselviksi. Ukyon reitin saa auki vasta, kun muut on pelattu, mutta se on ihan mielenkiintoinen kokemus pelin maailman avaamisen kannalta.

Puolisovaihtoehtojen lisäksi pelissä on muutamia muita hahmoja, jotka ovat kaikki oikeastaan päähenkilön työkavereita Meido no Hitsujissa. Lähes jokaisella reitillä päähenkilön paras kaveri on vähän poikamainen häseltäjä Sawa, joka yleensä yrittää auttaa päähenkilöä tämän kulloisissakin ongelmissa. Kahvilassa työskentelee usein myös Mine, joka on periaatteessa päähenkilön kaveri, mutta useimmiten myös Ikkin fanikerhon jäsen ja kilpailee päähenkilön kanssa tämän huomiosta. Kahvilaa johtaa Waka, joka onkin aika mielenkiintoinen hahmo, sillä hänen luonteensa vaihtelee sen perusteella, millä reitillä satut olemaan. Oma suosikkini oli militaristinen ja jatkuvasti raivokohtauksen partaalla keikkunut versio, jonka legendaarinen tunnuslause kuului ”Customer is the enemy!”. Todella eksentrinen Rika, jota Shin luonnehtii jossain tarinassa Ranskan vallankumouksesta aikakoneella paenneeksi, on useimmiten päähenkilön vastustaja, sillä hän johtaa Ikkin fanikerhoa eikä hyväksy päähenkilön hyviä välejä Ikkin kanssa. Monilla reiteillä päähenkilö itse kuuluu Ikkin fanikerhoon, mikä useimmiten lähinnä aiheuttaa kauheita ongelmia. Poikkeus on Ukyon reitti, jossa päähenkilö ja Rika ovat parhaita kavereita, mikä on suorastaan outoa ja pelottavaa. Muita sivuhahmoja ovat Owner, useimmissa tarinoissa esiintyvän lomamökin omistaja sekä kasvottomat Ikkin fanikerholaiset.

Pelin tärkein hahmo päähenkilön ohella on kuitenkin Orion, keiju, johon päähenkilö törmää heti pelin alussa. Orion on mielestäni pelin paras asia sekä sen suurin kompastuskivi: jos pelaaja ei voi sietää Orionia, ei peliäkään kyllä jaksa pelata. Mielestäni Orion oli hauska, ja peli tarvitsee jonkun hahmon, jolle yleensä todella hiljainen päähenkilö voi puhua ja jakaa ajatuksiaan. Orion myös tekee omia johtopäätöksiään kulloisistakin tapahtumista ja kommentoi kaikkea, mitä pelissä nyt milloinkin sattuu tapahtumaan. Orion on välillä tosi hauska osuessaan kommenteillaan naulan kantaan tai vaikkapa ihmetellessään hahmojen luonteita ja ulkonäköjä. Ymmärrän kuitenkin, jos Orion ärsyttää, sillä Orionilla on ikävä tapa hypätä välillä mitä mielikuvituksellisempiin johtopäätöksiin sekä unohdella kokonaan tärkeitä asioita, jotka luonnollisesti paljastuvat aina myöhemmin. Esimerkiksi Toman reitillä päähenkilö löytää päiväkirjan, mutta unohtaa koko asian ennen reitin loppua eikä Orionkaan sitä muista. Tällainen aukko käsikirjoituksessa häiritsi itseäni todella paljon, sillä muistin koko ajan tuon päiväkirjan ja odotin vain kuumeisesti sitä hetkeä, että kirja otetaan esille ja katsotaan, mitä sieltä paljastuu. Tällaisia samanlaisia ärsyttäviä aukkoja oli joillakin reiteillä muitakin, ja juonet eivät ole niin monimutkaisia etteikö pelaaja pystyisi päättelemään, mitä jotkut vähemmälle huomiolle jäävät vihjeet tarkoittavat. Tyypillistä on, että joku oleellinen asia mainitaan ohimennen kerran, ja siitä tulee tärkeä vasta sitten, kun päähenkilö jossain vaiheessa saa asiaa koskevan muiston takaisin. Muistot palautuvat aika satunnaisesti ja ovat kirjaimellisesti flashbackeja, joiden kokeminen on usein tosi yllättävää. Myös välikuvat avautuvat välillä aika satunnaisissa kohtauksissa, ja monta kertaa jäin odottamaan välikuvaa, jota ei koskaan tullut. Ehkä en vain osannut lukea peliä tarpeeksi hyvin! Välikuvien lisäksi pelissä on ylläolevan kuvan kaltaisia hassuja intermissiokuvia, joissa oli aina milloin mitäkin älytöntä, kuten Orion tarjoilijana tai Ikki VS Kent -matikkataisteluita. Kaikkien kuvien kerääminen vaatii tässä pelissä myös useimpien vaihtoehtoisten loppujen läpikäymistä, myös niiden huonojen!

Amnesia: Memoriesissa on tunnetut ääninäyttelijät, joten jos joku suosikkisi sattuu esittämään yhtä päähenkilöpojista, suosittelen kyllä pelin hankkimista jo pelkästään sen perusteella. En kuitenkaan itse tykännyt kaikista äänistä ja suorituksista, mikä voi johtua pelin käsikirjoituksesta. Monet hahmot nimittäin puhuvat lähes aina samanlaisella äänellä ja äänensävyllä, ja variaatiota hahmojen puhetyyleissä on todella vähän! Ainut, joka oikeasti kuulosti useimmiten erilaisissa kohtauksissa erilaiselta oli Ukyo, jonka ääninäyttelijän Kouki Miyatan mallikas suoritus teki hahmon herkistä kohtauksista riipaisevia, hassuista tosi hauskoja ja sekopäisistä oikeasti karmivia. Sen sijaan Shinin ääninäyttelijän Tetsuya Kakiharan suoritus jätti aika kylmäksi, sillä Shinin ääni on melkein koko ajan ihan samanlainen! Se sopii varmasti hyvin hahmon luonteeseen, mutta itse olisin toivonut vähän vaihtelua. Melkein kaikki poikaystäväehdokkaat ovat luonteeltaan aika ”cooleja” mikä voi myös lisätä vaikutelmaa aina samanlaisesta puhetyylistä. Toisaalta kun päähenkilö on menettänyt kaikki muistonsa, sopii se tavallaan pelin tarinaan, että hahmot tuntuvat vähän etäisiltä. Täytyy myös mainita, että oli ihan mukava kuulla Ikkin ääninäyttelijän Kishou Taniyaman suoritusta tämänkaltaisessa roolissa, sillä yleensä hän esittää aika erilaisia hahmoja kuin mitä Ikki on.

Pelin taidetyyli on ihan tyylikästä ja mukavaa katseltavaa. Henkilökohtaisesti tykkäsin siitä, että kaikilla oli kaksiväriset silmät! Päähenkilö on useimmissa kohtauksissaan tosi ilmeetön, mutta se on varmaan aika ymmärrettävää kun tyttöparka on kaikki muistonsa menettänyt eikä välttämättä osaa reagoida tilanteisiin juuri millään tavalla. Päähenkilöpojat ovat kaikki ihan komeita, mutta välillä minua häiritsi hahmojen ”ylidesign”. Varsinkin vaatteet ovat kaikilla ihan älyttömiä ja erityisesti minua häiritsi se, että melkein kaikilla oli hanskat! Pelissä tosin muistetaan jatkuvasti mainita vuodenajan olevan poikkeuksellisen kylmä, joten se ehkä selittää ylipukeutumisen. Kaikilla on myös asuissaan jotakin reittiinsä viittaavaa eli jonkin korttipakasta tutun maan kuvioita. Välikuvat eivät ole samalla tavalla kliinisiä ja kylmän oloisia kuin esimerkiksi Hakuokissa, vaan niistä löytyy useimmiten lämpöä ja monet kohtaukset on piirretty tosi kivasti. Mieleeni jopa jäi joitakin yksittäisiä välikuvia, kuten Kentin ja päähenkilön suudelma luokkahuoneessa, Shinin yllättävä hyökkäys sairaalassa, nurmikossa lepäilevä Ukyo. Pelissä on myös muutamia välikuvia, joissa esiintyy lähinnä muita hahmoja, ja näitä oli eniten Kentin reitillä. Ne toivat mukavaa vaihtelua muuten romanttiseen ja mieskeskeiseen kuvastoon.

Kaiken kaikkiaan Amnesia: Memories oli varsin mukava pelikokemus, ja jaksoin käydä kaikki reitit läpi melko lyhyen ajan sisällä: vielä olisi jäljellä joitakin ekstroja, jotka pitäisi käydä katselemassa. Pidin pelin premissistä, ja oli hauska seurailla, mitkä asiat olivat aina muuttuneet ja miten pelin juoni lähti kulloisellakin reitillä etenemään. Esitin myös runsaasti teorioita ja arvauksia tulevista tapahtumista peliä välillä vierestä seuranneelle poikaystävälleni, joten sisäinen salapoliisini pääsi ainakin silloin tällöin esille. Taidetyyli oli ihan miellyttävää ja äänimaailmakin ihan OK, joskaan ei mikään kaikkein mieleenpainuvin. Pelin poikaystäväehdokkaiden joukosta en löytänyt mitään superihastusta, mutta tykkäsin kuitenkin kaikista eikä kenenkään kohdalla tullut sellaista ”en tykkää hahmosta mutta pakko pelata reitti läpi” -fiilistä. Amnesia: Memories ei ehkä ole kaikkein vallankumouksellisin ja originaalein otomepeli, mutta siinä riittää silti ihan mukavasti pelattavaa ja itse ainakin pidin pelistä melko paljon. Peli on tosiaan saatavilla useammallekin laitteelle, ja löytyy varmaan helpoiten Steamista, jossa se on aina välillä ihan kivassa alennuksessa.

Ita bag -projekti, osa 1: perusteet

Ita bagit ovat viime aikoina olleet yleistyvä näky erityisesti coneissa ja muissa vastaavissa tapahtumissa. Japanissa nämä tuskalliset laukut ovat olleet pinnalla erityisesti otakutyttöjen keskuudessa jo useamman vuoden, mutta täällä lännessä trendi on saavuttanut jalansijaa vasta viimeisen parin vuoden aikana. Olen itsekin seurannut kiinnostuneena ihmisten laukkuprojekteja ja miettinyt, että voisin joskus itsekin toteuttaa oman ita bagin. Yllättäen tästä ajatuksesta tuli hiljattain todellisuutta, ja olen alkanut koostaa omaa laukkuani. Samalla ajattelin, että olisi hauskaa raportoida projektin etenemisestä jossain, ja koska en tee videoita nettiin tai omista enää Instagram -tiliä, valikoitui tämä blogi julkaisukanavaksi. Sitten mennään!

Ai mikä ita bag?

Ita bag (jp. 痛バッグ) -termin ita -osa tarkoittaa tuskallista tai kivuliasta: olet varmaan kuullut jossakin animesarjassa hahmon huudahtavan ”Itai!” vaikka saadessaan haavan sormeensa. Mutta miten tämä termi liittyy laukkuihin? Seuraava kuva ehkä hieman valottaa tilannetta.

Erilaisia ita bageja, kuva: internet

Ita bagit ovat tuskallisia, koska 1) niiden näkeminen sattuu silmiin 2) niihin kuluva rahamäärä tekee kipeää 3) ne ovat tosi painavia, joten mukana kuljettaminen on tuskaa. Ihanaa, eikö vain!

Ita bagin ideana on koristella laukku tai kassi oheistuotteilla, jotka yleensä liittyvät johonkin anime- tai pelihahmoon tai -sarjaan. Suosittua on käyttää varta vasten tätä tarkoitusta tehtyä laukkua, jossa on muovinen ikkuna, jonka läpi tavarat näkyvät. Näin ei tarvitse huolehtia siitä, että arvokkaat oheistuotteet kolhiintuvat tai putoavat laukusta ja katoavat. Koristeina laukuissa käytetään pinssejä, avaimenperiä ja pehmoleluja, mutta muutakin voi toki käyttää, kuten itse tehtyjä oheistuotteita. Japanissa suosituimpia ovat pinssit, länsimaissa avaimenperät. Koristelutyylejä on erilaisia: jotkut laittavat laukkuun mahdollisimman paljon yhtä ja samaa tavaraa villimmän tyylin aikaansaamiseksi, toiset lisäävät oheistuotteiden lisäksi esimerkiksi hahmon ääninäyttelijän kuvia tai muovikukkia koristeeksi. Ita bagit ovat enemmän naispuolisten harrastajien juttu, ja laukuissa näkyykin naisten keskuudessa suosittuja sarjoja, kuten idolipoikasarjoja ja urheiluanimeita. Myös ikisuosikki Love Live on suosittu aihe!

Aiheen valinta

Olin jo pidempään miettinyt, että olisi kiva tehdä oma ita bag joskus. Aluksi ajattelin, että ostan laukun, jotta voin tunkea sen koristeeksi kaikki omistamani avaimenperät ja pinssit, joita en raaski käyttää missään juuri kulumisen pelossa. Minulla on siis jo entuudestaan conien taidekujilta ja nettikaupoista ostettuja pinssejä ja avaimenperiä, joista osa on ihan käytössä tavallisissa repuissani ja laukuissani koristeena, mutta osa lojuu laatikossa vailla käyttöä. Jossain vaiheessa aloin sitten miettiä, että voisi olla kiva tehdä laukku esimerkiksi Ensemble Stars -lempiparituksestani. Lopullinen päätös syntyi kuitenkin hyvin spontaanisti ja suunnittelematta, ja siihen vaikutti suuresti eräs mobiilipeli.

Vasemmalta Reiji, Ranmaru, Ai, Camus

Uta no Prince-sama Shining Live -mobiilipeli julkaistiin jokunen kuukausi sitten, ja itsekin latasin pelin innokkaana heti julkaisupäivänä. Pidän franchisen kappaleista tosi paljon, ja innostuin pelin myötä katsomaan taas animeakin ajan tasalle. Jossain vaiheessa mieleeni sitten välähti, että miksen tekisi ita bagia QUARTET NIGHT:sta? Quartet Night on ollut jo pitkään ehdottomia suosikkejani kaikista tuntemistani animeidoliyhtyeistä (toinen suursuosikkini on IDOLiSH7:n TRIGGER), ja kaksi suosikkiääninäyttelijääni ovat esittämässä kahta ryhmän hahmoista. Voisin myös tehdä laukun koko porukasta ja hankkia oheistuotteita yhteensä neljästä hahmosta, mikä olisi varmasti helpompaa kuin tavaran etsiminen vain yhdestä hahmosta. En ole myöskään ole ehtinyt kyllästyä Quartet Nightiin tai sen kappaleisiin niinä muutamana vuotena, kun olen ryhmästä tiennyt, mikä on myös hyvä merkki. Uta no Prince-sama on myös jo pitkään kuvioissa ollut idolisarja, eli oheistuotteita on julkaistu jo paljon ja niiden saatavuus on hyvää. Näin siis päädyin valitsemaan laukun aiheeksi Quartet Nightin.

Ajattelin, että alan kasata laukkua joskus tulevaisuudessa, kun olen haalinut hieman enemmän varallisuutta itse laukun hankintaan. Kohtalo päätti kuitenkin puuttua peliin odotettua nopeammin, ja pian huomasinkin olevani jo base bagin omistaja!

Laukun hankkiminen

Leikitellessäni ajatuksella Quartet Night -ita bagin tekemisestä aloin jo surffailla netissä ja katsoa, mistä voisin ostaa laukun sitten kun asia tulisi ajankohtaiseksi. Uta no Prince-sama -sarjaan perustuvia virallisia ita bageja oli julkaistu jokunen vuosi takaperin, mutta nämä ovat tosi kalliita ja nyt jo hieman hankalammin hankittavissa. eBayssa pitää olla todella tarkkana feikkien kanssa, ja useimmat paikat, joista laukkuja voisi ostaa, vaativat jonkinlaisen proxyn tai ostopalvelun käyttämistä, jotta tavaran saa hankittua. Sama koskee myös useimpia oheistuotekauppoja, lähinnä japanilaisia huutokauppapalveluita. Sattumalta päädyin seikkailemaan myös niin tutuksi tulleessa Amiamissa, jossa oli ainakin joskus myyty ita bageja, mutta aika vaihtelevasti. Yllätys oli valtava, kun löysin kuin löysinkin sivulta ita bageja, ja vielä roimasti alennettuun hintaan!

Kuten olin osannut jo arvella, sivulla ei ollut myynnissä juuri lainkaan ita bageja, mutta sattumalta Salapoliisi Conan -aiheisia ita bageja oli jäljellä vielä pari kappaletta ja ne olivat myynnissä vielä tosi isolla alennuksella. Sain siis ostettua ita bagini alle 15 eurolla (plus postit) luotettavasta ja nopeasti toimittavasta paikasta. Laukun hyviä puolia olivat monikäyttöisyys (voi käyttää joko reppuna, käsilaukkuna tai olkalaukkuna) sekä läpinäkyvän ikkunan pienuus – saisin kivan laukun koristeltua ostamatta aivan älytöntä määrää oheistuotteita. Lisäksi tykkäsin rusetin muotoisesta ikkunasta: mielestäni se on tosi söpö eikä viittaa liikaa Salapoliisi Conaniin, vaikka ideana onkin, että ikkuna on Conanin kaulassaan pitämän äänenmuunninrusetin muotoinen.

Valitsin saatavilla olevista vaihtoehdoista Ai Haibara -aiheisen laukun, joka oli väriltään minua miellyttävä vaaleanvioletti (ja myös huomattavasti suuremmassa alennuksessa kuin muut laukut, tiedä sitten miksi). Mukana tuli laukun lisäksi Ai Haibara -aiheinen pinssi, joka pääsi (joutui?) laatikkoon odottelemaan parempia aikoja. Mielenkiintoista sinänsä, että sekä Ai Haibaran että Quartet Nightin Ai Mikazen tunnusväri on molemmilla violetti, joten violetin värinen laukku sopi siksikin hyvin pohjaksi Quartet Night -ita bagilleni.

Oheistuotteiden hankinta

Nyt kun laukku oli hankittu, oli aika alkaa haalia kasaan oheistuotteita! Päätin olla ainakaan vielä käyttämättä japanilaisia huutokauppasivuja ja muita proxya vaativia palveluita niiden kalliiden toimituskustannuksien takia (ja myös siksi, etten ole koskaan aikaisemmin niitä käyttänyt. Pitää kyllä joskus opetella!), joten suunnistin tutumpiin ympyröihin: eBayhin ja tuntemiini animeoheistuotekauppoihin.

eBayssa on paljon japanilaisia myyjiä ja ihan hyvä tarjonta Uta no Prince-sama -oheistuotteita. Huutokaupattavia avaimenperiä ja pinssejä voi parhaimmillaan saada tosi halvalla, ja sivua kannattaa käydä selaamassa usein. Nettikauppojen, kuten Amiamin tai HLJ:n tarjonta on vähän mitä sattuu olemaan ja lähinnä uudempia tavaroita on saatavilla. Lisäksi monista paikoista voi ostaa lähinnä kokonaisia bokseja avaimenperiä tai pinssejä, ja onnistuinkin löytämään yhden tällaisen boksin todella halvalla. Yleensä tällaiset boksit ovat aika arvokkaita, mutta niistä saat varmasti yhden kappaleen kaikkien hahmojen oheistuotetta. Näissä bokseissa on tietysti se ongelma, että joudut sitten keksimään, mitä teet niiden hahmojen avaimenperille, joita et tarvitse. Koska itse kerään vain Quartet Night -aiheista tavaraa, on minulla nyt ylimääräisenä iso kasa alla olevan kuvan mukaisia STARISH -aiheisia avaimenperiä.

Mielenkiintoista oli huomata, että hahmojen suosio näkyy hyvin siinä, miten paljon näistä on tavaraa saatavilla. Ainakin eBay-, Mandarake- ja nettikauppakokemuksieni perusteella voin sanoa, että jos lempihahmosi on Camus, tavaraa on tarjolla kilomäärin ja halvalla. Ranmarusta löytyy myös tosi hyvin kaikkea, harvinaisempaakin voi saada halvalla niin kuin myös Camus’n tapauksesa. Reijistä ja Aista onkin sitten jo vähän hankalampi löytää oheistuotteita, Aista ehkä vähän hankalammin kuin Reijistä, mutta näistäkin kyllä löytyy jotakin, jos jaksaa tarpeeksi selata. Ain ja Reijin tavarat ovat myös usein käytettyä myyvillä sivuilla kalliimpia kuin Camus’n ja Ranmarun oheistuotteet. Luonnollisesti Reiji on näistä hahmoista suosikkini ja Camus ”inhokki” (en vihaa ketään näistä hahmoista kovinkaan palavasti), joten joudun käyttämään enemmän aikaa ja vaivaa löytääkseni tavaraa lempihahmostani!

Ylläolevassa kuvassa näkyvät tähän asti hankkimani tavarat geeliavaimenperälaatikon lisäksi. Iso Reiji -pinssi on Amiamilta, muut eBaysta. Tulevaisuudessa aion myös ostaa tavaraa ainakin Mandarakelta, mutta sieltä pitää tilata sitten isompi määrä tavaraa kerralla, jotta se korreloisi korkeiden postikulujen kanssa. eBaysta ostetuista avaimenperistä ja pinsseistä olen maksanut suunnilleen 2-4 euroa kappaleelta ja päälle 1-3 euron hintaiset postikulut. Eli aika halvalla olen toisteiseksi päässyt ja kaikkien neljän tavaroita olen onnistunut hankkimaan. Rakastan noita lentäjäaiheisia neliöpinssejä, mutta niitä ei ikävä kyllä tule turhan usein vastaan. Olisi kiva kerätä koko sarja!

Jotkut näistä avaimenperistä ja pinsseistä tulivat ns. loteissa, joissa oli mukana muitakin oheistuotteita, joita olen yrittänyt saada myytyä eteenpäin. Lisäksi minulla on yksi Camus ja Cecil -aiheinen pinssi, mutta en ole ihan varma, aionko käyttää sitä. Jos hankin joskus laukun, jossa on isompi ikkuna ja johon mahtuu enemmän tavaraa, saatan sitten lisätä laukkuun oheistuotteita, joissa on Quartet Nightin jäsenten lisäksi heidän ”kouhainsa” eli kilpailevan bändin STARISH:n pojat, joita he mentoroivat. Tässä laukussa aion ainakin vielä pysytellä pelkästään Quartet Nightin jäsenissä.

Seuraavassa osassa pääsette toivottavasti näkemään jo laukun kokoamisprosessia ja ainakin osittain valmiin lopputuloksen. Ita baghan ei ole valmis koskaan, koska aina löytyy kivempia oheistuotteita ja tavaran määrä sen kun kasvaa. En osaa sanoa, milloin toinen osa tulee – täytynee vielä hankkia vähän lisää tavaraa, ennen kuin yritän koota ensimmäisen viritelmän! Olen jo ostanut hakaneuloja kaiken kiinnittämiseksi, joten pikku hiljaa lisää tavaraa hankkimalla pääsen varmasti pian kokoamispuuhiin.

Linkkivinkkejä

Esimerkkejä Quartet Nightin musiikista mm. tästä ja tästä.

Enemmän ja tarkempaa tietoa ita bageista ja niiden tekemisestä saat helposti esimerkiksi kuuntelemalla tämän viime vuoden Desuconissa pidetyn erittäin informatiivisen luennon.

Verkkojulkaisu Kotakun artikkeli ita bageista Japanissa.

Oheistuotteita ja mahdollisesti myös ita bageja saa ainakin seuraavista paikoista:

Amiami, Mandarake (käytettyä tavaraa, usein avaamatonta), HobbyLinkJapan, CDJapan, Hobby Search. eBayn kaikki varmasti tietävät, eikö vain?

Sellaisten sivujen kuten AliExpress tai eBay kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana itse laukkujen suhteen: molemmat myyvät todella paljon epävirallisia laukkuja, jotka ovat (usein kiinalaisia) piraattituotteita eivätkä yhtä laadukkaita kuin aidot. Aitoja laukkuja saa esimerkiksi täältä.

Jos haluat samanlaisen Salapoliisi Conan -ita bagin kuin minulla on, niitä on myynnissä vielä ainakin HLJ:llä ja AitaiKujilla!

Kivoja ita bag- aiheisia englanninkielisiä YouTube -videoita (sis. valmiita laukkuja ja ohjeita kokoamiseen!) ovat ainakin tämä ja tämä.

En ole mikään aiheen suurasiantuntija, mutta jos haluat kysyä/kommentoida jotakin, sana on vapaa!

Tracon 8-10.9.2017

Varhain perjantaiaamuna otin suunnan kohti Tamperetta ja lähdin nyt jo peräti kahdennettatoista kertaa järjestettyyn Traconiin. Tapahtuma järjestettiin tuttuun tapaan Tampere-talolla 8-10.9. Ensimmäisenä päivänä, peliperjantaina, oli tarjolla kaikille ilmaista peleihin liittyvää ohjelmaa. Varsinainen tapahtuma oli lauantaina ja sunnuntaina, ja ohjelmaa ja muuta tekemistä oli tarjolla taas yllin kyllin. Olin itsekin tapahtumassa ohjelmanpitäjänä, ja tapahtuma oli minulle ensimmäinen Tracon ja myös ensimmäinen isompi con sitten vuoden 2011 Desuconin. Näin ollen en osaa tässä kirjoituksessa arvioida tapahtuman onnistumista verrattuna aikaisempiin tapahtumiin tai muihin suuriin suomalaisiin coneihin, koska en ylipäätään käy coneissa. Se syy, miksi päätin tulla Traconiin, oli se, että siskoni asuu hyvin lähellä tapahtumapaikkaa ja näin minulle järjestyi kätevästi korkealaatuinen, ilmainen majoitus koko viikonlopun ajaksi.

Ihmispaljoutta aula-alueella

Peliperjantaihin en osallistunut oikeastaan ollenkaan, sillä olin sairastunut torstaina flunssaan ja oloni oli melkoisen hirveä useamman tunnin syömättömyyden, niistämisen ja bussissa istumisen takia. Sen verran kuitenkin pyörähdin Tampere-talolla, että kävin hakemassa ohjelmanjärjestäjän badgeni sekä tapahtuman ohjelmalehden. Jo perjantaina paikalla pyöri kuitenkin työvoiman ohella melko mukavasti kävijöitä jopa cosplay-asuissaan. Kuitenkin jo perjantaina oli havaittavissa yksi viikonlopun huonoimmista puolista eli kylmä, kostea ja sateinen sää, joka onneksi ei lopulta ollutkaan ihan niin hirveä kuin sääennustuksissa aluksi lupailtiin ja joka kirkastui sunnuntaina iltapäivällä mukavaksi auringonpaisteeksi. Huonosta säästä huolimatta ihmiset vaikuttivat viihtyvän myös ulkona puistossa melko hyvin, mutta sisällä oli välillä todella paljon ihmisiä ja kauhean kuuma. Kuumuus ja ihmispaljous eivät tehneet hyvää flunssalleni, ja jouduinkin viettämään välillä aikaa green roomissa teetä juoden ja akkuja lataillen. Sunnuntaina oloni oli kaiken kaikkiaan melko hyvä, mutta lauantai meni välillä melkoisessa sumussa.

Lauantaiaamuna saavuin hyvissä ajoin tapahtumapaikalle ja ehdin mukavasti katsomaan avajaiset. Avajaiset eivät olleet kovinkaan pitkät, mutta ne olivat varsin viihdyttävät ja niissä esiteltiin ihan hauskalla tavalla conin ohjelmaa, mm. meidokahvilaa sekä Game of Traconia. Traconin pelililliseen puoleen en viikonlopun aikana osallistunut tai juuri muutenkaan tutustunut ollenkaan, vaikka minua kyllä yritettiin houkutella pelaamaan roolipelejä. En sellaista valitettavasti harrasta enkä ole asiasta kiinnostunut, joten Tracon oli minun osaltani melko pitkälti puheohjelmissa istumista sekä yleistä conialueella hengailua. Siispä avajaisten jälkeen siirryin huilaamaan green roomiin ja kiertelin tapahtuma-alueella ennen osallistumista ensimmäiselle luennolle, joka oli nimeltään Saako aikuinen fanittaa?

Luento oli tarkoitettu jonkinlaiseksi ”terapiasessioksi” ihmisille, jotka olivat negatiivisten kommenttien ”traumauttamia”. Luennoitsia, Mewstor, kertoili enimmäkseen omista kokemuksistaan aikuisena Pokémon-fanina ja -harrastajana, esitteli jonkin verran aikuisten fanittamisesta teettämänsä kyselyn tuloksia ja lopuksi yleisö sai kertoa omista kokemuksistaan. Sekä luennoitsijalla että yleisöllä oli kerrottavanaan enimmäkseen negatiivisia kokemuksia siitä, miten muut aikuiset eivät ymmärrä esim. anime-, cosplay- tai roolipeliharrastusta, valittavat rahankäytöstä ja pitävät sitä lapsellisena. Varsinaista asia-asiaa luennolla oli aika vähän, vaan painopiste oli henkilökohtaisissa kokemuksissa. Luento oli ihan viihdyttävä, mutta minua jäi kiusaamaan se, että luennolla vaikutettiin suhtautuvan todella negatiiviseen sävyyn ”normoihin” eli tavallisiin, vähemmän erikoisia asioita harrastaviin ihmisiin, suorastaan tuomittiin heidät tylsiksi ja tunnuttiin luovan voimakkaita jakolinjoja nörtti-aikuisten ja muiden välille. Minusta tämä on omituista ja suorastaan haitallista, koska esimerkiksi minä aikuisena fanina ja harrastajana en määrittäydy ihmisenä pelkästään nörttiharrastukseni kautta, vaan harrastan ”normaaleja” juttujakin kuten vaikkapa penkkiurheilua ja elokuvien katsomista. Ymmärrän, että aikuisten on ehkä vaikeampi hyväksyä erikoisempia asioita harrastavia kanssaihmisiä, sillä erilaisuutta yhteiskunnassa ei yleensä pidetä minään suosituksena. Kuitenkin en ole itse enää vuosiin jaksanut varsinaisesti peitellä harrastuksiani, vaan vastaan kysyttäessä harrastavani pelejä ja animea. En tietenkään huutele koko kansalle kaikista yksityiskohdista, kuten vaikkapa lempiparituksistani, mutta en näe esimerkiksi animeharratuksessa mitään hävettävää enkä pidä sitä huonona enkä parempana harrastuksena kuin esimerkiksi jääkiekkopeleissä käymistä. Tärkeintä on varmaan se, että ihmisellä on mielekästä tekemistä – toisten haukkuminen ja arvostelu harrastusten perusteella on toki väärin, ellei harrastus ole rikollinen tai toisille haitallinen. En siis ehkä ollut luennon kohderyhmää, koska olen jo vuosia ollut sinut kiinnostuksen kohteideni kanssa enkä jaksa enää välittää siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Tämän luennon jälkeen lähdin käymään hartsinukkefoorumi Hartsilasten Tracon-miitissä, joka pidettiin ulkona miittiteltassa. Vaikka sää oli tässä vaiheessa aika hirveä, tunnelma teltassa oli hyvä ja harrastajiakin oli paikalla useampia. Valitettavasti en voinut itse olla miitissä kovinkaan kauan, mikä jäi harmittamaan, koska ihmiset vaikuttivat mukavilta ja olisin halunnut mieluusti jutella pidempäänkin. Halusin kuitenkin lähteä seuraamaan seuraavaa mielenkiintoista ohjelmaa, joka oli nimeltään Rankat rakastajat – yaoimangavinkkaus.

Uutta luettavaa on aina kiva löytää, ja luennoitsija, mangavinkkari Siina Vieri osasikin suositella varsin mielenkiintoisia sarjoja, joihin tutustua. Vinkkauksen teemana oli yakuza- ja muut rikollisuusteemaiset, lyhyet kuin pidemmätkin yaoi-mangasarjat. Innostunutta yleisöä oli paikalla melkoisen paljon, ja koska kaikki luennolla läpikäydyt 10 sarjaa referoitiin ja esiteltiin hyvin hauskaan, asialliseen mutta silti viihteelliseen tyyliin, oli yleisöllä paikoitellen hyvinkin hauskaa. Esitellyissä sarjoissa oli mukana sekä aivan uusia sarjoja sekä tunnistettavampia teoksia, englanniksi käännettyä ja vain japaniksi saatavilla olevaa mangaa. Sarjoja yhdisti synkempien teemojen ja yaoin lisäksi se, että useimmat niistä olivat sisällöltään kohtalaisen häiriintyneitä, mutta toisaalta, mitä muuta voisi odottaa kun luennon nimikin oli rankat rakastajat!

Rankkojen rakastajien jälkeen vuorossa oli heti perään korttianimeluento Hiiteen juoni, meillä on uusia kortteja!. En itse seuraa mitään korttipelianimeita, mitä nyt Duel Mastersia tuli joskus lapsena katsottua. Päätin kuitenkin mennä luennolle, sillä se vaikutti sisällöltään viihdyttävältä ja on aina hauska tutustua animegenreen, joka ei ole ennestään tuttu. Luento painottui melko voimakkaasti Yu-Gi-Oh!:iin, mikä oli sinänsä ymmärrettävää, koska se on genren merkittävin tuotos ja sitä on kopioitu paljon. Luento oli kuitenkin sellainen, että ei-asianharrastajan oli välillä vaikea päästä siihen sisälle ja esiteltyjen sarjojen tuntemusta edellytettiin, jotta kaiken luennolla ymmärsi. Luennolla esimerkiksi puhuttiin korttianimepelien taktiikoista ja korteista välillä aika yksityiskohtaisesti, ja en tosiaankaan ymmärtänyt ihan kaikkea. Lisäksi luennon seuraamisesta hankalaa teki luennoitsijan äärimmäisen epäselvä ulosanti, jonka kuuntelu oli paikoitellen suorastaan tuskallista. Jatkuvat yleisön välikommentoinnit ja -huutelut sekä joidenkin yleisön jäsenten suoranainen keskustelu ja läpänheitto luennoitsijan kanssa eivät parantaneet asiaa, vaan olivat paikoitellen todella häiritseviä. En siis taaskaan ollut luennon kohderyhmää, mutta olisin varmasti viihtynyt paremmin, mikäli nämä muutamat todella häiritsevät asiat olisivat olleet toisella tavalla.

Päivän viimeinen ohjelma, jota menin seuraamaan, oli peräti kaksituntinen luento Otome-pelien animeversiot – toimivatko ne?. Luennoitsijat, joiden kanssa tuli jonkun verran juteltua ennen Rankat rakastajat -luentoa, johon olimme kaikki menossa, olivat tehneet selkeän ja toimivan kokonaisuuden, johon oli helppo päästä sisälle, vaikka ei kaikkia luennolla esiteltyjä pelejä olisi pelannut tai animeita katsonut. Osa esitellyistä peleistä ja sarjoista oli itselleni hyvinkin tuttuja, mutta osa tuntemattomampia ja näin ollen oli tavallaan hauska saada suosituksia uusista jutuista ja samalla kuulla mielipiteitä tutummista sarjoista ja ehkä jopa oppia niistä jotakin uutta. Luennolla esitellyt sarjat ja pelit hyvin tuntevalle luento ei kyllä tarjonnut mitään uutta, paitsi ehkä luennoitsijoiden näkökulman asioihin, mutta tästä huolimatta luento oli varsin viihdyttävä ja informatiivinen ja kaksi tuntia komeiden poikien ja perus otomejuttujen parissa vierähti kuin siivillä.

Tämän luennon jälkeen päätin alkaa jo tehdä kotiin lähtöä, jotta saisin illalla toivuttua conipäivän rasituksista seuraavana aamuna ollutta omaa luentoani ajatellen. Päädyin kuitenkin vielä seikkailemaan myyntipöytäalueelle sekä kirpputorille, joilla olikin nyt mukava asioida, kun porukkaa oli paikalla vähemmän. Kirpputorille oli aikaisemmin päivällä aivan käsittämätön jono sekä tavaroita myyntiin tuovien että niitä ostamaan halajavien puolella. Illalla paikalla oli suorastaan hiljaista, ja sainkin hankittua sieltä pienen kasan mangaa oikein mukavaan hintaan. Illalla alkoivat myös paljastua conin varjopuolet: ihmisten vähentyessä huomio kiinnittyi roskan paljouteen sekä yleiseen epäjärjestykseen, kuten jo coneista hävinneeksi luulleeseeni lattioilla kielaroimisaktiviteetteihin. Varsinkin roskaaminen tapahtumassa oli välillä jotain aivan käsittämätöntä, varsinkin kun otti huomioon, että roskakoreja tapahtumassa oli paljon eivätkä ne koskaan olleet edes täynnä! Conikävijöiden huonosta käytöksestä oli pelkästään kyse tässäkin tapauksessa. Conissa havaittiin myös muita ikävämpiä lieveilmiöitä, kuten usein tyhjät vesipisteet (plussaa tarjolla olleista mukeista!) sekä pitkät jonotusajat ulkona sateessa sekä pääsylipun vaihtoon että sunnuntain cosplaykisan lippujen hankkimiseen. Myös Yukiconin lippujen myyntipisteellä oli välillä todella pitkät jonot ja ilmeisesti tapahtuman Traconin myyntiin varatut liput saatiinkin myytyä loppuun tapahtuman aikana.

Hartsinukkemiitissä päästiin nauttimaan ihanasta nukkekauneudesta (omistaja: @kuumato)

Todella huonosti nukutun yön jälkeen koitti sunnuntai ja oma luentoni! Heräsin aikaisin ja olikin conipaikalla hyvissä ajoin ennen omaa luentoani. Ja onneksi olinkin, sillä luentosalissani oli heti teknisiä ongelmia, jotka onneksi saatiin työvoiman avulla ratkottua ennen kuin esitykseni pääsi alkamaan. Valitettavasti en päässyt käyttämään kädessä pidettävää mikrofonia, mutta onneksi flunssainen ääneni kuului salin perukoille myös pöytämikrofonin kautta. Olin suunnitellut esitystäni, Pokémon-pahikset: taustat, tavoitteet ja tunaroinnit jo pitkään ja jopa harjoitellut esitystä ennen sen pitämistä, ja mielestäni esitykseni meni todella hyvin. Vältyin välihuudoilta ja yleisön kommentoinnilta ilmoittamalla, etten reagoin mihinkään kesken esityksen, mutta lopussa sai toki esittää kysymyksiä ja meillä olikin mielestäni varsin hyvää keskustelua yleisön kanssa. Monet tulivat erikseen kiittelemään luennostani ja keskustelemaan aiheesta, mikä oli todella mukavaa! Kokemus oli siis todella positiivinen ja voisin hyvin kuvitella pitäväni luentoja jatkossakin vähän isommissakin tapahtumissa. Minulla itse asiassa onkin ohjelmaideoita jo mietittynä, joten ehkä pääsen joskus myös toteuttamaan niitä!

Luennon jälkeen suuntasin green roomiin teetauolle ja pyörin alueella, kunnes oli aika lähteä seuraavalle luennolle, jonka aiheena oli Videopelien naurettavat pahikset. Luennoitsijakolmikko esiteli ja kommentoi hyvin kevyeen ja humoristiseen tyyliin älyttömimpiä pahiksia niin länsimaisista kuin japanilaisista peleistä. Esitys oli tyyliltään hauska ja viihteellinen, ja yleisön huutelut ja välikommentit oikeastaan jopa sopivat esityksen tyyliin. Useimmat esitellyistä pahiksista olivat itselleni jo tuttuja, mutta uusiakin outouksia mahtui mukaan. Viihdyin luennolla todella hyvin, mutta en jäänyt ”asia”osuuden loputtua kuuntelemaan luennoitsijoille esitettyjä kysymyksiä ja keskustelua yleisön kanssa, sillä olin saanut hommattua itselleni lipun sunnuntain cosplay-kisaan, ja oli aika suunnistaa suoraan seuraamaan pukuloistoa ja esitysviihdettä!

Tunnelmaa salissa ennen cosplay-kisan alkua

Lauantain arvokisa taisi olla täydelle salille, mutta sunnuntain esitys-, Hall Cosplay- ja pukusuunnittelukisassa salissa oli runsaasti tyhjiä paikkoja jäljellä, mikä oli vähän sääli, sillä kilpailu oli kyllä näkemisen arvoinen! Kilpailu oli juonnettu sekä suomeksi että englanniksi, ja juontajat olivat osaavia ja asiallisia. Tekniikka ilmeisesti takkuili välillä, ja koska istuin suoraan tekniikkarivin edessä, kuulin tekniikkaihmisten puheita koko ajan omalle paikalleni. Koska en ole ollut kuin kerran aiemmin katsomassa isoa cosplay-kisaa, en osaa kommentoida järjestelyjen onnistuneisuutta sen kummemmin. Esityskisassa oli mukana esityksiä sekä animesarjoista että länsimaisista tuotteista ja peleistä, ja kaikki esitykset olivat mielestäni hyvin viihdyttäviä. Kaikkia sarjoja, joista esityksiä oli tehty, en oikein tuntenut, joten osa tapahtumista meni vähän ohi, mutta joka tapauksessa esityksiä oli todella hauska seurata. Hall Cosplay -kilpailuun oli valittu monipuolisesti osallistujia ja puvut olivat siinäkin todella hienoja. Pukusuunnitelukisassa oli esillä esimerkiksi kilpailijoiden omakeksimiä hahmoja sekä fan art -taiteen inspiroimia pukuja, ja näiden katselu ja ihastelu oli todella mielenkiintoista! On ihanaa nähdä, miten paljon vaivaa ihmiset jaksavat nähdä tällaisten täysin omien projektien eteen. Omistautuneisuus omalle hahmolle on ihailtavaa.

Väliaikashow’na nähtiin Rintamasuunnan, Projekti Frederickin ja Luman Haikyuu! -show, joka oli aivan mahtava ja todella upeaa katseltavaa. Yleisö tykkäsi show’sta todella paljon ja itsekin olin aivan haltioissani, vaikka en Haikyuu!:sta itse edes tykkää! 😀 Esitys oli siis kaikin puolin erittäin onnistunut ja hieno! Väliaikashow’n jälkeen oli vuorossa palkintojenjako, ja voittajille oli mitaleiden ja pystien lisäksi tiedossa worblaa, mikä oli mielestäni hyvä idea, koska ymmärtääkseni sitä käytetään cosplay-asujen tekoon todella yleisesti. Esityskisassa palkinnot menivät mielestäni aivan oikein, ja parhaat todella tuli palkittua. Hall Cosplayn voittajien valintaa en osaa yhtä hyvin kommentoida, koska en tiedä paljon mitään cosplaysta, mutta hienot asut tuli siinäkin palkittua. Pukusuunnittelukisan voittajasta yleisö sai äänestää ja ääniä tulikin aika mukavasti.

Kuvia esillä Game of Tracon -alueella

Palkintojenjaon jälkeen salista päästiin poistumaan sujuvasti ja conitusaikaa oli vielä ihan mukavasti jäljellä. Minun oli tarkoitus mennä katsomaan FoxJonesin ohjelmaa päivän viimeisenä aktiviteettina, mutta muistin luennon alkamisajan väärin ja en kehdannut mennä saliin enää kesken ohjelman. Tämä luento jäi siis nyt näkemättä, mikä vähän harmitti, mutta onneksi ehdin nähdä monta muuta mukavaa ohjelmaa viikonlopun aikana. Lisäksi olin suunnitellut meneväni katsomaan akateemisen puhallinorkesterin esitystä, mutta unohdin tämän konsertin olemassa olon ihan kokonaan! Syytän Tracon-sunnuntain loppupuolen törttöilyjä itseni osalta erittäin huonosti nukutulla yöllä ja flunssalla, joskin minulla oli sunnuntaina jo parempi olo kuin edeltävinä päivinä. Mitä nyt olin saanut pahenevan yskän uudeksi oireeksi ja oli aivan kamalaa yskiä ja niistää kaikissa ohjelmissa, mihin osallistuin. Olen todella pahoillani! Joka tapauksessa, loppuajan lähinnä kiertelin alueella ja otin vielä kuvia bongaamistani hienoista cossaajista asuineen, ennen kuin neljän aikaan totesin conittamisen osaltani riittävän tälle viikonlopulle ja lähdin kohti siskoni asuntoa syömään päivän ensimmäistä lämmintä ruokaa, aina yhtä herkullista pakastepizzaa!

Tracon oli osaltani mielestäni mukava tapahtuma, mutta terveydentilani haittasi conittamista viikonlopun aikana jonkin verran. Se ei onneksi onnistunut vaikuttamaan omaan luentooni, jonka hyvää onnistumista pidän ehdottomasti conin parhaana tapahtumana! Löysin myös budjettiini sopivasti kivaa ostettavaa ja näin paljon upeita cossaajia ihanissa asuissaan! Olen myös todella tyytyväinen siihen, että päätin mennä katsomaan cosplay-kilpailua sunnuntaina, kun kuulin, että siihen oli lippuja vielä reilusti jäljellä, sillä kisa oli mahtava ja pidin siitä todella paljon. Minut oli myös hiljattain valittu paikallisen animeseuran puheenjohtajaksi ja oli hauskaa, että kaikki conissa bongaamani seuran jäsenet onnittelivat minua valinnastani, vaikka todellisuudessa vastaehdokkaita ei ollut 😀

Taidekuja kiinnosti laajoja kansanjoukkoja

Traconin negatiivisiksi puoliksi voisin mainita paikoitellen erittäin huonon sään (asia, jolle ei vaan valitettavasti mahda mitään!), roskaamisen, muutamat mielenkiintoiset mutta valitettavasti peruuntuneet ohjelmat, satunnainen yleinen coniperseily, arvokkaankin tavaran varastelu kirpputorilta, hirveä jonottaminen tiettyihin paikkoihin välillä jopa kauheassa ilmassa ja Tampere-talon ihmispaljoudesta johtuneen kuuman ja huonon sisäilman, joka teki hengittämisen välillä hankalaksi minulle, flunssaiselle astmaatikolle. Lisäksi yleinen conifiilikseni ei ollut maailman parhain siksikään, että olin conissa yksin enkä nähnyt viikonlopun aikana kovinkaan monia tuttujani esimerkiksi Twitteristä. Niitä muutamia, joita tapahtumassa näin, en yleensä viitsinyt jäädä häiritsemään pitkällisemmällä juttelulla, koska kaikki muut olivat tapahtumassa omien kavereidensa kanssa. Kaikille tutuille, joita näin, en edes kertonut kuka olen, vaikka olisimme saattaneet jutella Twitterissä joskus enemmänkin. Tämä on myös se syy, miksi en coneissa paikallistapahtumaa lukuun ottamatta käy. Ykkössyy on opiskelijana ainainen rahanpuute ja siitä johtuva majoituksen lähes mahdoton järjestäminen kun lattiamajoitus ei inspaa, ja toinen on yksin coneissa oleminen. Coneissa on todella vaikea saada aikaa kulumaan yksin ollessa, ellei istu koko ajan ohjelmissa. Onneksi minulle conin kävijänä ohjelmat ovat kaikkein tärkein asia tapahtumassa, ja tässäkin tapahtumassa oli onneksi riittävästi mielenkiintoista ohjelmaa, joiden parissa viihdyin useimmiten erittäin hyvin. Mitään conien vakiokävijää minusta tuskin koskaan tulee, mutta Tracon oli varsin miellyttävä conikokemus ja voisin tulla Traconiin mieluusti uudelleenkin.

Conilootti sisälsi tällä kertaa lähinnä kirpputorilta hankittua mangaa