Ensivaikutelmia: Alice 19th, Blue Exorcist, Magi

Entisen kotipaikkakuntani kirjaston mangavalikoimaan on tullut aivan käsittämättömiä parannuksia verrattuna siihen, miltä hyllyt näyttivät minun vielä täällä asuessani ja harrastaessani. Valikoima sisälsi lähinnä hajanaisia Ranmoja, Conaneita ja muutamia hajapokkareita eri sarjoista, ilmeisesti kirjaston käyttäjien (myös minun) lahjoittamia. Nyt täällä taas kesätöissä ollessani olen työskennellyt kirjaston välittömässä läheisyydessä ja käynyt tutustumassa valikoimaan, joka käsittää paljon suomennettua mangaa, sekä suosituimpia englanninkielisiä sarjoja – eikä edes hajapokkareina vaan järjestelmällisesti hankittuna. Tämän ilahduttavan havaintoni jälkeen päädyin lainaamaan ykkösosat parista sarjasta, joihin olin halunnut jo tutustua jonkin aikaa, ja tässä arvosteluntapaisia alkutuntemuksia lukemistani mangoista.

Alice19th

Alice 19th

Alice 19th on Yuu Watasen muutama vuosi takaperin suomennettukin seitsenosainen shoujo-sarja, jota tekijä mainostaa länsityylisemmäksi kuin mitä hänen aikasemmat tuotoksensa ennen tätä olivat olleet. Tarinan pääosassa on ujo ja epävarma Alice Seno, jolla on suuria vaikeuksia ilmaista itseään ja jolla on myös taipumus jäädä itseään kauniimman ja lahjakkaamman isosiskon Mayuran varjoon. Alicella on myös suuri ihastus, Kyo Wakamiya, jolle hän ei tietenkään saa tunnustettua tunteitaan ja poika tuntuu pitävän enemmän Mayuran seurasta. Eräänä päivänä Alice pelastaa valkoisen kanin, joka osoittautuu pian Nyozeka-nimiseksi henkilöksi. Nyozeka kertoo Alicelle tämän olevan erityisten Lotis-sanojen mestari, mutta Alice ei ole ollenkaan varma kyvyistään eikä oikein edes usko koko asiaa. Pian Alice saa huomata Lotis-sanojen voiman, kun hän onnistuu katouttamaan siskonsa, ja joutuu tämän tapahtuman seurauksena todelliseen testiin Lotis-sanojen mestarina.

Yuu Watasen mangoista olen lukenut aikasemmin sarjat Fushigi Yuugi ja Imadoki! sekä oneshot -kokoelmasarjan The Best Selection. Fushigi Yuugista pidin, Imadokista en ollenkaan ja Best Selection oli ihan luettava. Alice 19th asettuu ensimmäisen osansa perusteella ihan hyvä-kategoriaan. Sarjan kantavana teemana on itseilmaisu ja sen merkitys, sekä toisaalta myös vaikeus. Alicen ongelmat saada sanotuksi mitä hän haluaa ja tarkoittaa saattavat hänet hankaliin ja jopa vaarallisiin tilanteisiin – varsinkin sen jälkeen, kun hän on saanut Lotis-sanojen mahdin käyttöönsä. Tämä teema puhuttelee varmasti monia lukijoita, ja vaikka sitä onkin hyödynnetty monissa muissakin mangoissa, tässä asia on vahvemmassa käsittelyssä ja sidottu yliluonnolliseen. Viittauksia Liisa Ihmemaassa -kirjaan ei ole päähenkilön nimeä ja pupuhahmoa enempää, mikä on mielestäni hyvä juttu, koska tähän klassikkoteokseen pohjaavia sarjoja on nähty hyvinkin paljon. Ensimmäisen osan juoni etenee melko hitaasti ja pyörii enimmäkseen Alicen, Mayuran ja Kyon välisten ihmissuhteiden ympärillä. Lopussa tulee mukaan enemmän yliluonnollisia elementtejä ja taistelua, mikä tekee mangan lopusta mielenkiintoisen ja houkuttelee jatkamaan lukemista. Alice päähenkilönä on hyvinkin ujo mutta kuitenkin päättäväisen oloinen persoona. Mielenkiintoinen huomio on se, ettei Alicella tunnu olevan yhtään ystäviä, tai ainakaan heitä ei sarjassa esiinny. Liekö tämäkin seurausta Alicen ujoudesta tai Alicen jäämisestä isosiskonsa varjoon. On kuitenkin aika harvinaista, että shojo-sarjoissa suorastaan pakollista päähenkilön parasta ystävää pyöri kuvioissa mukana, mutta toisaalta tämä korostaa Mayura-isosiskon vahvaa roolia Alicen elämässä.  Mayura ei ensimmäisessä osassa ole vielä mikään syvällinen hahmo, kuten ei Kyokaan. Kyo vaan vaikuttaa valitettavasti turhankin samanlaiselta kuin Watasen aikaisemmat miespäähenkilöt, ja ulkonäössäkin voi havaita yhtäläisyyksiä.  Hahmoja varmasti syvennetään ja heitä myös tullee lisää sarjan edetessä. Piirrostyyli on siistiä, ja sitä katselee ihan mielellään. Ensimmäisen osan perusteella sarja vaikuttaa hyvinkin luettavalta, ja melko varmasti tulen lukemaan sen myös loppuun, osiakaan ei ole kovin montaa. Tämän ensimmäisen osan luin muuten englanniksi, joten saa nähdä, muuttuuko sarjan tunnelma suomeksi vaihdon jälkeen millään tavalla.

thumb-358-bex_1_web

Blue Exorcist

Kazue Katon shonensarja Blue Exorcist on kuulunut viime vuosien suosituimpiin mangasarjoihin ainakin oman kokemukseni perusteella. Sarjan päähenkilönä on orpopoika Rin Okumura, joka elää kasvatti-isänsä Shiro Fujimoton luostarissa nuoremman kaksoisveljensä Yukion kanssa. Rinin elämä saa kuitenkin vauhdikkaan käänteen, kun hän paljastuu itse Saatanan pojaksi ja puolidemoniksi, ja pian poika huomaa olevansa jälleen orpo. Edesmenneen isä Fujimoton omalaatuinen ystävä Mephisto Pheles kuitenkin ottaa Rinin ja Yukion huostaansa, ja Rin pääsee Mephiston ylläpitämän True Cross Academyn oppilaaksi. Lisää käänteitä on tiedossa, kun Yukio-veli paljastuu erittäin lahjakkaaksi manaajaksi ja päätyy Rinin opettajaksi manaajien preppauskouluun. Vauhdikkaita käänteitä ja taisteluita demoneita vastaan riittää, kun Rin opettelee manaamisen jaloa taitoa – ja demonivoimiensa kurissapitoa.

Blue Exorcist ei ehkä ole se persoonallisimmista lähtökohdista ponnistava manga, sillä demonit ja manaaminen ovat melko yleinen aihe monissa mangasarjoissa. Tämä ei kuitenkaan haittaa ollenkaan, sillä meininki Blue Exorcistissa on niin vauhdikasta ja täynnä juonenkäänteitä, että kliseisen tuntuisista ainesosista ei tarvitse välittää. Hahmot ovat hyvinkin persoonallisia: Rin edustaa ajattelemattoman kuumakallen tyyppiä Yukion ollessa enemmän ”cool, calm and collected” -tyyllinen hahmo. Ensimmäisen osan jännittävimpänä henkilönä voi kuitenkin pitää Mephistoa, joka on yllättävänkin normaali omituisesta ulkoasustaan ja muodonmuutoksestaan huolimatta. Sarjan alussa rakennellaan asetelmia ja paljastetaan olennaisia asioita, ja sen jälkeen keskitytään opiskeluun ja demonien manaamiseen. Ensimmäinen osa on todellakin vasta alkua, ja lukemista tekisi mieli jatkaa mahdollisimman pian. Piirrostyyli on mukavan rouheaa, välillä vähän liiankin rouheaa, sillä hahmoja on välillä vaikea mieltää samoiksi monipuolisen ilmevalikoiman ja piirrostyylin takia. Se ei kuitenkaan sinänsä haittaa, mutta piirtotyyli ei ollut kaikkein eniten omaa silmääni miellyttävää. Se kuitenkin sopii sarjan tyyliin ja on tietyllä tapaa sopivan vinoutunutta. Taistelukohtaukset ovat hyviä ja kuvista löytyy välillä paljonkin yksityiskohtia. Omaksi suosikkihahmokseni nousi välittömästi Yukio, sillä rakastan juuri näitä tummatukkaisia, silmälasipäisiä ja coolisti käyttäytyviä mieshahmoja. Shounen ei myöskään kuulu lempigenreihini, mutta tästä sarjasta pidin aika paljonkin ainakin ensimmäisen osan perusteella ja kun sarjasta löytyy niinkin mahtava hahmo kuin Yukio, aion ehdottomasti lukea sarjaa pidemmällekin!

magi-volume-1-cover

Magi

Shinobu Ohtakan Magi kuuluu Blue Exorcistin ohella viime aikojen suosituimpiin shonensarjoihin, ja Magilla tuntuu olevan erityisen paljon fanityttöjä. Sarja lainaa paljon Tuhannen ja yhden yön tarinoista, ja sijoittuu jonnekin epämääräiseen Arabia- henkiseen ja -vaikutteiseen maailmaan. Ensimmäisessä osaassa tapaamme nuorelta pojalta vaikuttavan Aladdinin, joka päättömän djinn-ystävänsä Ugon kanssa etsii djinnien metalliasumuksia, jollainen on myös Aladdinin metallinen huilu, jossa Ugo asustaa. Erinäisten seikkailujen jälkeen Aladdin tapaa Alibaban, joka joutuu kuitenkin velkavaikeuksiin. Alibaba kertoo Aladdinille mystisistä luolista, joita on alkanut ilmestyä satunnaisesti ympäri maailmaa. Luolien kerrotaan sisältävän satumaisia saarteita, joita myös Alibaba havittelee. Harva on kuitenkaan selvinnyt näistä luolista hengissä, mutta nuoret hurjat aikovat silti monen muun ohella koettaa onneaan omien tavoitteidensa saavuttamisessa.

Vaikka Magi on sisällöltään ja aihepiiriltään hyvinkin erilainen kuin Hiromu Arakawan Fullmetal Alchemist, tuli kyseinen sarja minulle voimakkaasti mieleen lukiessani Magia. Tämä johtui varmaankin melko samanlaisesta piirrostyylistä, ja myös huumori on molemmissa sarjoissa varsin samanlaista. Molemmissa sarjoissa mangaka on  nainen, mitä ei ollut arvata Fullmetal Alchemistista ja jota ei arvaa Magistakaan. Sarjan piirtäjä vaikuttaa kuitenkin sympaattiselta henkilöiltä ja hänen kertomuksensa tiestään mangakaksi on hauskaa luettavaa. Itse sarja on myös ihan hauskaa luettavaa, mutta ensimmäinen osa kärsii epätasaisuudesta. Alussa tapaamme Aladdinin, sitten seikkaillaan vähän, puolessa välissä tavataan Alibaba, sitten joudutaan vaikeuksiin ja vasta loppupuolella selvitetään salaperäisiä luolia ja Aladdinin toistaiseksi varsin huteraa taustaa. Juoni ykkösosassa on siis varsin poukkoileva, ja koostuu lähinnä huumori- ja tappelukohtauksista. Keskeisiä hahmoja on vähän hankala erotella, ja varsinkin Aladdinissa on hyvin vähän tarttumapintaa. Chibi-Aladdin on hirveän söpö, mutta hahmosta ei oikein kerrota mitään ja jopa hänen ikänsä on täysin hämärän peitossa. Alibaba on kaksikosta normaalimpi, djinn Udo on toistaiseksi varsin hiljainen tapaus ja sivuhahmoista löytyy monenlaista vilistäjää. Suosituimmiksi ymmärtämäni hahmot eivät kuitenkaan edes esiinny ensimmäisessä osassa, joten jonkinlaista syvyyttä ja tarinan järkevöitymistä on odotettavissa jatko-osien suhteen. Piirrostyyli on perusnäppärää, paikoitellen hyvinkin persoonallista, mutta yksityiskohtia säästellään turhankin kanssa. Ensimmäinen osa ei vakuuttanut, enkä päässyt tämän perusteella perille sarjan suosiosta, mutta Magi oli kuitenkin sen verran hauska tuttavuus, että annan sarjalle mahdollisuuden ja luen vielä ainakin seuraavan osan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s