Animearkisto: Love Live! School Idol Project (2. kausi)

LL2-13

Mikä: Love Live! School Idol Project

Milloin: Huhtikuu 2014 – Kesäkuu 2014

Studio: Sunrise

Katsottu: 13/13

Viime kuussa katsoin idolianime Love Live! School Idol Projectin ensimmäisen tuotantokauden, ja kirjoitin siitä heti tämän artikkelin alta löytyvän arvostelun. Vaikka sarja oli ihan kivaa katsottavaa, se oli kuitenkin varsin kliseinen ja osa hahmoista hyvinkin ohuita. Ehkä näiden seikkojen vuoksi minulla meni varsin pitkään, ennen kuin sain toisen tuotantokauden aloitettua. Odotukseni olivat hieman ensimmäistä kautta korkeammalla, sillä nyt tunsin jo hahmot ja sarjan luonteen ja idean, ja odotin kehitystä havaitsemissani epäkohdissa.

LL2-1

Sarjan alussa Otonokizaka Academyn idoliryhmä Muse eli Honoka Kousaka, Umi Sonoda, Kotori Minami, Hanayo Koizumi, Rin Hoshizora, Maki Nishikino, Nico Yazawa, Eli Ayase ja Nozomi Tojo saavat kuulla, että kouluidoleille tarkoitettu suurkilpailu, Love Live Festival, järjestetään sittenkin myös seuraavana keväänä. Kun koulukin on nyt pelastettu lakkautusuhan alta, saattaa idoliryhmä keskittyä täysillä kilpailuun valmistautumiseen – varsinkin, kun jo ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu edellisen Love Live -festivaalin voittaja, A-RISE! Musen mahdollisuudet vaikuttavat heikoilta tätä lähes ammattitasoista ryhmää vastaan. Tytöt päättävät kuitenkin yrittää parhaansa, sillä onhan kyseessä ryhmän kolmasluokkalaisten viimeinen mahdollisuus osallistua Love Liveen. Pikku hiljaa ilmaan alkaa myös nousta uhkaava kysymys: onko Musella tulevaisuutta vielä kolmasluokkalaisten valmistumisen jälkeen?

LL2-4

Koska idolit onnistuivat pelastamaan koulunsa ensimmäisellä kaudella, Love Live!:n kakkoskausi keskittyy oikeastaan lähinnä vain Love Live -festivaaliin, johon valmistaudutaan huolella monen jakson ajan. Tällä kaudella ryhmän tavoite kilpailun voittamisesta on täysin selkeä, eikä kaudella sekoitu keskenään kaksi lähes täysin erillistä tavoitetta. Näin tapahtui ensimmäisellä kaudella, jossa koulun pelastaminen ja Love Live -festivaalit hieman kilpailivat keskenään huomiosta varsinkin sarjan loppupuolella. Yhteen tavoitteen keskittyminen ei kuitenkaan paranna sarjan juonellista sisältöä. Sarjan alkupuoli on lähes käsittämätöntä kohellusta, johon on kyllä onneksi ripoteltu pieniä juonen tynkiä sinne tänne. Välillä kärsitään writer’s blokista, välillä yritetään laihduttaa ja välillä jopa keskittyä johonkin edellisellä kaudella vähemmälle huomiolle jääneeseen hahmoon. Tämä kaikki tapahtuu kuitenkin raivostuttavan häsläämisen, koheltamisen ja tyhmän, laimean huumorin ryydittämänä. Näiden elementtien takia sarjan katsominen oli aluksi aivan uskomattoman puuduttavaa, ja jakson aloitettuaan sen vain toivoi loppuvan mahdollisimman pian. Ykköskaudellakin ärsyttäneet kliseet tuntuivat vieläkin kliseisimmiltä ja ärsyttävimmiltä, ja hahmot huonoimmilta mahdollisilta versioilta itsestään. Itse asiassa viisi ensimmäistä jaksoa katsottuani sarja oli jonkin aikaa minulla jopa jäissä, ja katsomisen jatkaminen tuntui turhauttavalta.

LL2-5

Tästä käsittämättömästä tason notkahduksesta päästään onneksi eroon sarjan kuuden viimeisen jakson aikana. Kahdeksas jakso on jo selkeä käänne parempaan, ja muistuttaa katsojaa taas siitä, mikä sarjassa oli ensimmäisellä kaudella hyvää. Vaikka hahmot ja tapahtumat ovat edelleen varsin kliseisiä, kohellusta on vähemmän ja rauhallisia, tunnelmoivia kohtauksia enemmän. Loput jaksot ovat taas parempaa laatua, ja sarjan loppuessa minua jäi harmittamaan, että sarja ei voinut kokonaisuudessaan olla hyvää tasoa, vaan tylsistyttävät ja selkeästi huonommat alkujaksot olivat saada minut keskeyttämään sarjan kokonaan. Toisaalta oli ehkä parempi, että huonommat osat olivat alussa, sillä jos ne olisivat olleet lopussa, sarjasta olisi jäänyt vieläkin huonompi maku suuhun. Tylsä huumori ja kohkaus vaihtuvat loppua päin mentäessä jopa aidon koskettaviksi kohtauksiksi, ja joissakin hahmoissa on loppua kohden nähtävissä selkeää hahmonkehitystä, joka alkupuolella tuntui olevan täysin pysähdyksissä. Miinusta tulee kuitenkin sarjan loppuratkaisusta. Kolmasluokkalaiset valmistuvat koulusta ja kaikki näyttää selkeältä, mutta sitten siirrytään yhtäkkiä täysin uuteen musiikkinumeroon, joka toimii tänä kesänä julkaistun LoveLive! -elokuvan mainoksena. Itse olisin toivonut sarjan saavan siistin ja paketoidun loppuratkaisun, enkä tällaista venytettyä epämääräisyyttä. Lisäksi jäin itse ihmettelemään sitä, että sarjassa ei sanallakaan viitattu siihen, mitä Eli, Nozomi ja Nico aikovat tehdä koulun jälkeen. Kukaan heistä ei esimerkiksi opiskele pääsykokeisiin, tai tee mitään muutakaan tulevaisuuteen viittavaa. Tämä olisi antanut sarjaan mielestäni sopivaa realismia, sillä nyt kaiken tämän poisjättö tuntuu aika hämmentävältä.

LL2-3

LoveLive!:n loppupuolella hahmot alkavat oikeasti tajuta, etteivät voi jatkaa kouluidoleina ikuisesti, ja että ryhmän jatkosta on tehtävä päätös. Aika odotetusti tytöt päättävät, että he eivät voi jatkaa ainakaan Muse -nimellä kolmasluokkalaisten lähdettyä koulusta, sillä Muse on he yhdeksän, eikä se voi olla mitään muuta. Tässä vaiheessa tajusin, että hahmoilla ei ole Musen ulkopuolella mitään yhteistä. Idoliryhmä on ainut asia, joka pitää nämä ihmiset yhdessä, ja ilman sitä he eivät olisi missään tekemisissä keskenään. Muse toi heidät yhteen, mutta se tulee myös erottamaan heidät. Hahmot eivät mielestäni joitakin pareja ja ryhmiä lukuun ottamatta ole varsinaisesti ystäviä keskenään, ja sarjan aikana myös paljastuu, että he eivät oikeastaan koskaan hengaile yhdessä porukalla ellei se liity jollain tavalla Museen. Ilmeisesti hahmot itsekin ymmärtävät tämän asian, sillä 11. jakson kimppaitkukohtaus juna-asemalla on melkoisen riipaisevaa katsottavaa. He toimivat idoliryhmänä, mutta eivät välttämättä ystävinä sen ulkopuolella, ja he tietävät sen itsekin. Toki hahmot sarjassa ovat hyvää pataa keskenään, mutta tällaiset purkaukset ja jatkuvat puheet ”viimeisestä kerrasta” viittaavat siihen, että ilman Otonokizakan koulua ja Muse -ryhmää hahmot tuskin aikovat olla missään yhteyksissä koulun ulkopuolella, vaikka osa heistä vain valmistuu ja olisi ihan hyvin yhteyksien päässä. Koska sarja ei etene valmistumista pidemmälle, on mahdotonta sanoa, olisiko asia tosiaan näin, mutta nähdyn perusteella uskon niin olevan.

LL2-6

LoveLive!:n hahmot ovat tuttuja jo ensimmäiseltä kaudelta, ja harvemmassa hahmossa on havaittavissa mitään muutosta toisella kaudella. Päähenkilö, Honoka Kousaka, on, jos mahdollista, vieläkin laiskempi ja tyhjäpäisempi kuin ensimmäisellä kaudella, vaikka hänet jostain käsittämättömästä syystä valitaan koulunsa oppilaskunnan puheenjohtajaksi. Vaikka pääasiassa Honoka onkin vastuussa koulun pelastamisesta, en voi ymmärtää, kuinka näin epäluotettavaa ja laiskaa henkilöä voidaan edes ehdottaa näin vastuulliseen tehtävään. Onneksi Honoka kuitenkin esiintyy sarjan loppupuolella huomattavasti aikuistuneempana kuin vaikkapa sarjan alussa, ja toiset hahmot toteavat myös tämän asian. Honoka ei kuitenkaan kuulu vieläkään LoveLive!:n lempihahmoihini, sillä hahmo on valitettavasti edelleen äärimmäisen samanlainen K-ON!:in Yui Hirasawan tai ylipäätään lähes minkä tahansa sohjosarjan laiskan mutta innostavan päähenkilön kanssa. Mitään omaperäistä Honokan hahmossa ei ole.

Tämän keskeisen ystävyyskolmikon kahdesta muusta jäsenestä vastuuntuntoinen Umi Sonoda ottaa vähemmän yllättävästi suurimman vastuun oppilaskunnan asioiden hoidosta Honokan vältellessä vastuutta joko vahingossa tai tahallaan. Umin hahmo on erittäin samanlainen kuin ensimmäisellä kaudella, eikä hänessä tapahdu oikeastaan minkäänlaista hahmonkehitystä. Siinä missä Umia tarvitaan ryhmän orjapiiskuriksi ja potkimaan varsinkin laiskaa Honokaa eteenpäin, on Kotori Minamin tehtävänä peesata ja paapoa Honokaa raivostuttavuuteen asti. Kotorin hahmo on, jos edes mahdollista, vieläkin ohuempi kuin ensimmäisellä kaudella. Hän ei oikeastaan tee sarjassa mitään, esiintyy verrattain vähän muihin hahmoihin verrattuna ja keskittyy lähinnä myötäilemään Honokaa. Olin aika pettynyt siihen, että jo ensimmäisellä kaudella persoonaton hahmo on toisella kaudella vieläkin persoonattomampi ja tylsempi. Koko hahmon olemassaolo on helppo unohtaa, sillä Kotori on kaikista sarjan hahmosta luultavasti kaikkein turhin.

LL2-11

LoveLive!:n nuorimmista hahmoista Maki Nishikino on edelleen yhtä vastahakoinen tsundere kuin ensimmäiselläkin kaudella. Hän pystyy edelleen tarjoamaan leirinviettopaikkoja idoliryhmälle ja kirjoittaa yhtyeen laulut, ja on muutenkin kaikin puolin samanlainen kuin ensimmäisellä kaudella. Sarjassa kuitenkin paljastuu Makista aika huvittaviakin piirteitä, kuten se, että hän uskoo yhä joulupukkiin. Mitään varsinaista hahmonkehitystä ei tämänkään hahmon kohdalla kuitenkaan tapahdu. Sama koskee Hanayo Koizumia, joka on edelleen hyvin innostunut idoleista ja rakastaa valkoista riisiä. Sarjan lopussa Hanayo perii Nicolta koulun idolikerhon puheenjohtajuuden, joten ilmeisesti Hanayo on kuitenkin onnistunut kasvattamaan hieman luonnettaan sarjan edetessä, kun tällainen vastuullinen tehtävä voidaan sälyttää hänelle. Hanayo saa myös yllättävän paljon ruutuaikaa keskeisten tapahtumien kohdalla, ja hän yleensä esittelee esimerkiksi Love Live -festivaalia koskevat uudet uutiset.

Rin Hoshizoralle on sen sijaan omistettu tällä toisella kaudella häntä itseään enemmän käsittelevä jakso, jossa Rin joutuu yllättäen toimimaan väliaikaisesti Musen johtajana Honokan, Umin ja Kotorin ollessa luokkaretkellä. Jakso keskittyy lähinnä siihen, kuinka Rin lapsuuden kokemusten vuoksi on yhä epävarma itsestään tyttönä, eikä sen vuoksi käytä juurikaan hameita ja mekkoja. Asia ratkaistaan siten, että kymmenien vakuuttelujen jälkeen Rin saadaan pukeutumaan uskomattomaan kermakakkuröyhelöasuun ja laulamaan äärimmäisen tyttömäinen Love Wing Bell -kappale ryhmän keskellä. Jäin itse miettimään, olikohan tämä nyt oikea tapa ratkaista asia. Ilmeisesti univormut ovat myös täysin eri asemassa ihmisten arjessa kuin tavalliset vaatteet, sillä lyhyen hameen käyttäminen koulussa ei nähtävästi ollut kenellekään mikään ongelma, mutta esiintymis- ja vapaa-ajanasuihin liittyvä lyhyt hame oli osalle hahmoista kauhistus. Rinin hahmoon palatakseni, edellä mainitun jakson jälkeen hän kyllä käyttää sarjassa enemmän hameita ja mekkoja, mutta ei mitenkään muuten vaikuta muuttuneemmalta tai itsevarmemmalta. Onhan se toki hyvä päästä eroon mielen esteistä, mutta ovatko vaatteet, tai tässä tapauksessa hame, ainoa tapa ilmentää naisellisuutta tai tyttömäisyyttä? Mielestäni ei.

LL2-9

LoveLive!:n ensimmäisen kauden arvostelussa mainitsin inhoavani Nozomi Tojon hahmoa ja erityisesti hänen raivostuttavaa ja törkeää tapaansa puristella toisten tyttöjen tissejä. Tällä kaudella yllätyin todella hahmon suhteen, sillä hänestä oli tehty huomattavasti mukavampi ja pehmeämpi hahmo, eikä kauheita tissihyökkäyskohtauksiakaan ollut kuin pari aivan sarjan ensimmäisissä jaksoissa. Koska näitä kohtauksia ei sarjassa juurikaan ollut, hahmo alkoi heti tuntua paljon siedettävämmältä ja välillä huomasin jopa pitäväni Nozomin hahmosta. Nozomiin enemmän keskittyvä jakso myös syvensi hahmoa ja osoitti sen, että tunnetasolla juuri Nozomille Muse on kaikista tärkein, ja että Nozomi itse todella oli ryhmän liikkeelle paneva voima, joskin vain taustalla. Nozomin ajatuksia ja tunteita kuvattiin mielestäni varsin kauniisti, ja minusta oli todella hyvä, että tätä ykköskaudella minua suunnattomasti ärsyttänyttä hahmoa oli syvennetty yllättävänkin paljon. Nozomin hahmoa sinänsä nämä asiat eivät juuri muuttaneet, mutta hahmoon pääsi vähän syvemmälle tämän ansiosta. Edellisellä kaudella varsin paljon ruutuaikaa saanut Eli Ayase oli tällä kaudella huomattavasti pienemmässä osassa, ja Makin tapaan hänestäkin paljastui hassuja asioita, kuten pimeän ja kummitusten pelko. Eli esiintyi kaudella lähinnä vain Nozomin kanssa, ja näiden kahden hahmon välisessä kanssakäymisessä on varsin helppo halutessaan nähdä myös romanttisia piirteitä, vaikka sarja itsessään ei vihjaa tähän suuntaan yhtään mitään.

Rinin ja Nozomin ohella Nico Yazawan hahmolle on omistettu sarjan alkupuolella jakso, jossa paljastuu Nicon esittävän kotona superidolia ja Musen keskushahmoa nuoremmille sisaruksilleen. Nico oli edellisellä kaudella varsin omituinen, yli-itsevarma ja jopa itsekeskeinen, ja valitettavasti näitä piirteitä vain vahvistetaan tällä kaudella tämän Nicon jakson kautta. Nicon kolme pikkusisarusta tuntuvat lähinnä yritykseltä tuoda sarjaan lisää sivuhahmoja, joita on yhtä vähän tai jopa vähemmän kuin edellisellä kaudella. Nicon hahmo ei juuri muutu tämänkään kauden aikana, vaan hän on edelleen hieman rasittava ja itsestään vähän liikoja kuvitteleva kakaramainen henkilö, jolla on kuitenkin idolimaailman realiteetit hyvin hallussa. Ehkä ainut asia, joka Nicon hahmossa muuttui, oli hänen suhtautumisensa ryhmään ja itseensä yhtenä sen jäsenistä. Super-idoli Nico-nii-Nico-chan -esitykset ja julistuksetkin vähenivät sarjan loppua kohden, mikä ehkä osaltaan kertoi tästä muutoksesta.

LL2-7

LoveLive!:n toinen kausi tuo sarjaan hieman enemmän sivuhahmoja kuin ensimmäinen. Nyt jo edelliseltä kaudelta TV-ruutujen välityksellä tytöille tutuiksi tulleet A-RISE:n hahmot esiintyvät sarjassa ja heillä on myös jonkin verran kanssakäymistä Musen tyttöjen kanssa. Ryhmät esimerkiksi esiintyvät A-RISE:n aloitteesta A-RISE:n koulussa päästäkseen läpi LoveLive!:n ensimmäiseltä kierrokselta. Valitettavasti A-RISE:n jäsenet eivät ole kovin mielenkiintoisia hahmoja, eikä heille ole vaivauduttu kehittelemään juuri minkäänlaisia persoonia. Heille ei kuitenkaan ole onneksi kehitelty mitään inhottavia piirteitä, kuten Uta No Prince-Saman toisella kaudella esiintyneelle STARISH:in vastustajaryhmä HEAVEN:lle. A-RISE:a ei ole mitään syytä vihata, mutta ei hahmoissa ole myöskään mitään mielenkiintoista, mikä vuoksi heistä tarvitsisi erityisesti pitää. He ovat jokseenkin kasvoton vastus Muselle, ja ainut mikä heissä on erityistä, on heidän saavuttamansa suuri maanlaajuinen menestys, mikä on varsin poikkeuksellista kouluidoleille. Tähän viitaten, edes LoveLive!:n toisella kaudella ei selitetä alkuunkaan, mitä kouluidolit ovat, kuka idean on keksinyt ja mitä etua tällaisen järjestelmän on edes tarkoitus palvella. Myöskään harjoituksia, ideoita lauluihin ja pukuihin tai muita tyttöjen itsensä kehittelemiä juttuja ei edelleenkään sarjassa näytetä, mikä on pettymys. Itse olisin ollut kiinnostunut kuulemaan edes jotakin siitä, mistä kouluidolit ovat ylipäätään ilmestyneet ja miten tytöt kehittelevät esityksiään. Nähtävästi sarjan tekijät eivät kuitenkaan ole itsekään miettineet asiaa sen pidemmälle, sillä mitään tällaista sarjassa ei näytetä tai tuoda kertaakaan esille.

LL2-2

LoveLive!:n animaatio on varsin samantasoista kuin ensimmäiselläkin kaudella. 3D-animaatiota käytettiin edelleen tanssikohtauksissa, ja varsinkin sarjan alkumusiikissa se oli jo niin hyvin tehty, että sitä oli välillä vaikea erottaa piirretystä animaatiosta. Sen sijaan sarjan sisällä ollut 3D-animaatio oli paikoitellen todella rumaa, ja suoranaisen rumuuden erityismaininnan saa aivan sarjan lopussa ollut Happy Maker -kappale, jonka tanssikohtausten  3D- animointi oli mielestäni ruminta sarjassa koskaan nähtyä. Muu animaatio oli mielestäni hitusen huonompaa kuin ensimmäisellä kaudella, vaikka pääosin samanlaiselta näyttikin. Hahmojen kasvot näyttivät joissakin kohtauksissa omituisilta, jotenkin venyneiltä ja liian pyöreiltä. Lisäksi hieman kauempaa näkyivät hahmot muuttuivat helposti varsin mössöisen näköiseksi, ja nämä kohdat oli mielestäni ensimmäisellä kaudella toteutettu tarkemmin. Hahmojen silmät ovat kuitenkin yhtä kiiltäviä ja esiintymisasut yhtä älyttömiä kuin ensimmäiselläkin kaudella. Lisäksi muutamissa sarjan loppupuolen kohtauksissa, jotka sijoittuivat auringonlaskun aikaa, oli mielestäni todella kaunis värimaailma. Viimeisen Love Live -karsintakilpailun lumihiutalestadion oli myös varsin näyttävä rakennelma.

LL2-14

Hahmojen ääninäyttelijät olivat sarjassa luonnollisesti samoja kuin ensimmäiselläkin, ja kaikki suoriutuivat rooleistaan edelleen hyvin. Sarjan alkupuolen kohellusjaksoissa joidenkin hahmojen huutamista ja kimitystä oli tosin paikoitellen raivostuttava kuunnella. Lisäksi minusta tuntui, että Kotori Minamin ja Hanayo Koizumin hahmojen äänet olivat entistäkin kimittävämpiä tällä kaudella. Maki Nishikinoa esittävän Pilen roolisuorituksesta pidin edelleen eniten, ja mielestäni hänellä on mukava, hieman jopa massasta poikkeava ääni, jota on mukava kuunnella.

LoveLive!:n toisen tuotantokauden kappaleet sen sijaan olivat mielestäni mitäänsanomattomampia kuin ensimmäisen. Aivan sarjan lopussa esiintyvä Happy Maker on pohjakosketus kaikessa mitäänsanomattomuudessaan, mutta eivät muutkaan sarjassa esiintyneet laulut ole mitenkään mieleenpainuvia tai muistettavia. Ensimmäisen kauden joitakin kappaleita olen kuunnellut paljonkin, mutta tämän toisen kauden kappaleista yksikään ei oikeastaan jäänyt mitenkään erityisemmin mieleen. Lisäksi Musen musiikki muuttui mielestäni hitaammaksi, ja pidän itse enemmän vauhdikkaista kappaleista, kuten ensimmäisen kauden Bokura No LIVE Kimi To No LIFE -biisistä. Sanoitukset ovat edelleen perus idolihömppää, mutta mitä muuta niiltä voi edes odottaa. Sarjan alkutunnari, Sore wa Bokutachi no Kiseki, on mielestäni huonompi kuin ensimmäisen kauden Bokura wa Ima no Naka de, vaikka kappaleet ovat esiintymisasuja myöten hyvin samanlaisia. Loppumusikki Donna Toki mo Zutto ei ollut kovin mieleenpainuva, kuten loppumusiikeilla on yleensä tapana olla. Pidin itse paljon siitä, että Bokura wa Ima no Naka de esitettiin sarjan lopussa Love Live -festivaalin encore-numerona, vaikka joidenkin mielestä tämä voi näyttäytyä laiskana ratkaisuna. Miksi kehitellä uusia kappaleita ja pukuja, kun vanhojakin voi kierrättää?

LL2-12

LoveLive!:n toinen kausi oli minulle lievä pettymys. Ykköskauden perusteella en odottanut suuria, mutta oli ikävää huomata selkeä tason lasku sarjan ensimmäisten jaksojen aikana. Loppupuolella sarja nousi suunnilleen samalle tasolle kuin ensimmäinen kausi ja tunnelmakin oli näissä jaksoissa kohdallaan. Sarjan alkupuolella keskityttiin pieniin juonenkäänteisiin, kohkaukseen ja humoristisempaan otteeseen, kun taas loppupuolella keskityttiin selkästi enemmän Love Live -festivaaliin ja ryhmän tulevaisuuteen, jotka ehkä osaltaan muuttivat sarjaa pakostakin vakavammaksi. Sivujuonet ja pääjuoni kokonaisuudessaan olivat kuitenkin edelleen varsin kliseisiä, eivätkä hahmotkaan olleet vieläkään kovin omaperäisiä. Parannusta kuitenkin selkeästi tapahtui sarjan aikana, mutta kokonaisuutena tämä toinen kausi oli selkeästi ensimmäistä huonompi. Hahmot olivat pääasiassa samanlaisia kuin ensimmäiselläkin kaudella, mutta pidin erityisesti siitä, miten Nozomin hahmoa kehitettiin tällä kaudella vähemmän raivostuttavaksi. Laulut olivat mielestäni huonompia kuin ensimmäisellä kaudella, mutta ääninäyttelijät tekivät taas ihan hyvää työtä. LoveLive! ei ollut mikään maata mullistava katsomiskokemus, ja sen katsominen ei tuonut mitään uutta tai ihmeellistä edes idolianimeiden joukkoon. Melkein voisin suositella ihmisiä pelaamaan mielummin sitä suosittua kännykkäpeliä, sillä siinä kliseiset juonet tai tylsät hahmot eivät haittaa pelaamista. Tätä animesarjaa voisin suositella ensimmäisestä kaudesta ja sen hahmoista tosissaan tykänneille, ja kovimmille idolisarjojen ja idolipopin faneille. Muut tuskin saavat sarjasta kovinkaan paljon irti.

LL2-10

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s